Etusivulle

Jarin kirjoituksia


 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä







 

LUOMINEN TARKASTELUSSA

 

 

Jos mennään 100 – 200 vuotta taaksepäin, niin oli kristillinen teismi selvästi yleisin maailmankatsomus läntisessä maailmassa. Harvat ihmiset kyseenalaistivat Jumalan olemassaolon, luomistyön tai Raamatun historiallisen luotettavuuden niissä asioissa, joista se kertoo. Vaikka ihmiset eivät ehkä olleet henkilökohtaisessa uskon suhteessa Jeesukseen Kristukseen, oli heillä kuitenkin ulkonainen kunnioitus kristillisyyttä ja hengellisiä asioita kohtaan.

   Tilanne on kuitenkin muuttunut menneistä länsimaissa. Nyt elämme ajassa, jossa on yhä enemmän luovuttu kristillisen uskon perusopetuksista. Sitä on tapahtunut koko yhteiskunnassa mutta myös kirkon sisällä. Kehitys tällä alueella on ollut pitkä ja suuria syyllisiä muutokseen ovat olleet mm. evoluutioteoria ja liberaaliteologia. Ne ovat murtaneet sitä perustaa, jolla kristillinen usko on levännyt. Sillä on ollut vaikutusta myös moraaliin; enää ei uskota, että Jeesuksen ja apostolien opetukset näistä ja muista asioista ovat nykyihmisiä velvoittavia ja sitovia.

   Tässä kirjoituksessa käydään lävitse nimenomaan luomista ja alkuvaiheita. Jos nämä asiat ovat epäselvät, eikä luoteta siihen, että Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo historiallista asioista, on silloin vaikea luottaa muihinkaan Raamatussa mainittuihin asioihin kuten Jeesuksen suureen merkitykseen. Siksi lähdemme tutkimaan luomista sekä vastakkaista näkemystä – eli näkemystä siitä, onko luomakunta ja sen elämä voinut syntyä itsestään.

 

LUOMISEN KIELTÄMINEN. Pääasiallisin länsimaiden ei-kristittyjen maailmankuva on ateistinen ja agnostinen evolutionismi. Tässä näkemyksessä kielletään Jumalan luomistyö ja uskotaan sen sijaan kaiken alkaneen tyhjästä ns. alkuräjähdyksessä. Sen jälkeen, vuosimiljardeja myöhemmin, syntyi elämää sattumalta ja siitä lähtien se on kehittynyt yhä monimutkaisempiin muotoihin. Jumala on merkityksetön tässä näkemyksessä, eikä häntä tarvita enää selittämään mitään.

   Mutta miten asia on ja mihin todisteet viittaavat? Näyttää siltä, että nämä uudet teoriat ovat varsin heikolla pohjalla. Niitä on vaikea osoittaa todeksi ja niissä on lukuisia ongelmia. Niihin ei kannata uskoa oikopäätä. Mm. seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota:

 

Mitään ei voi syntyä tyhjästä. Kun jotkut uskovat kaiken syntyneen tyhjästä itsestään ns. alkuräjähdyksessä, eivät he ota huomioon, että kyseessä on taikuuteen verrattava näkemys. Se edellyttää paljon suurempaa uskoa kuin usko Jumalan luomistyöhön.

   Syy edelliseen on yksinkertainen: Mikään käytännön havainto ei osoita asioiden ilmestyvän tyhjästä. Polkupyörät, lentokoneet, kivet ja kalliot tai liikennemerkit eivät yhtäkkiä ilmaannu olemattomuudesta itsestään. Miksi maailmankaikkeus muodostaisi poikkeuksen, vaikka se on edellisiä asioita moninkertaisesti suurempi? Miksi vain maailmankaikkeus voi saada alkunsa tyhjästä mutta eivät muut asiat? Jos uskomme tällaiseen teoriaan, joka on logiikan ja todellisen tieteen vastainen, emme varmastikaan menettele viisaasti. Paljon järkevämpää on pitäytyä siinä näkemyksessä, että kaikkivaltias Jumala on luonut kaiken (mikään ”pikkujumala” ei olisi voinut tehdä sitä). Tästä todistavat myös monimutkaisuus ja kauneus luonnossa. Niitä on vaikea sovittaa yhteen alkuräjähdyksen kanssa.

 

- (1 Moos 1:1) Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

 

- (Ilm 10:5,6) Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti

6. ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,

 

- (Ilm 14:7) Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

 

Laajenemista ei havaita. Sen lisäksi, ettei ole viisasta olettaa kaiken syntyneen itsestään tyhjyydestä, on alkuräjähdyksessä toinenkin ongelma: emme havaitse maailmankaikkeuden laajenemista. Niinhän pitäisi tapahtua yleisen käsityksen mukaan, mutta kosmologit itse myöntävät, ettei sen puolesta ole suoria todisteita ja havaintoja. Sen sijaan he käyttävät laajenemisen tukena epäsuoria punasiirtymähavaintoja. Pari kosmologia kertoo aiheesta ja miten laajenemiselta puuttuvat suorat todisteet (lihavoinnit lisätty jälkeenpäin):

 

En halua luoda sellaista mielikuvaa että kaikki olisivat yhtä mieltä punasiirtymän tulkinnasta. Emme suoranaisesti havaitse galaksien ryntäävän meistä poispäin; ainoa varma asia on että niiden spektriviivat ovat siirtyneet punaista kohti. Huomattavat tähtitieteilijät epäilevät että punasiirtymällä ei ole mitään tekemistä Doppler-siirtymien tai avaruuden laajenemisen kanssa. Halton Arp Hale-observatoriosta on korostanut taivaalta löytyvän galaksien ryhmittymiä joissa muutamilla galakseilla on paljon toisistaan poikkeavat punasiirtymät; jos nämä ryhmittymät todella koostuvat galakseista jotka sijaitsevat toistensa naapureina, ne tuskin voisivat liikkua kovin erilaisilla nopeuksilla. Lisäksi Maarten Schmidt huomasi vuonna 1963 että tietyntyyppisillä näennäisesti tähden kaltaisilla kohteilla esiintyy suunnattoman suuria punasiirtymiä, jopa yli 300 prosentin siirtymiä! Jos nämä "kvasaarit" ovat punasiirtymiensä edellyttämillä etäisyyksillä niiden täytyy säteillä tavattoman paljon energiaa pysyäkseen niin kirkkaina. Nopeuden ja etäisyyden välisen riippuvuuden mittaaminen on myös erittäin vaikeaa kun kohteet ovat todella kaukana. (Steven Weinberg: "Kolme ensimmäistä minuuttia", s. 40)

 

Pimeän energian mystinen luonne on saanut eräät kriittiset tutkijat kyselemään, voiko kysymyksessä olla näköharha. Kukaan ei nimittäin koskaan ole havainnut maailmankaikkeuden laajenemista. Voimme mitata ainoastaan valon ominaisuuksia ja erityisesti kaukaisten kohteiden lähettämän valon punasiirtymää. (Kari Enqvist kirjassa Kaikki evoluutiosta, s. 40)

 

Entä punasiirtymien käyttö alkuräjähdyksen todisteena. Niitä on pidetty vakuuttavimpana todisteena tästä tapahtumasta, kuten edelliset lainaukset osoittivat, mutta niistä löytyy muutamia olennaisia ongelmia.  Mm. seuraavat asiat ovat pulmallisia:

 

٠ Kaikkien tähtien valo ei punasiirrännäistä. Esim. Andromedan galaksi ja eräät muut galaksit osoittavat, että niiden valo on sinisiirrännäistä, joka tarkoittaa, että niiden pitäisi lähestyä meitä. Tämäntyyppiset poikkeukset osoittavat, että punasiirtymäarvoilla voi olla jokin muu selitys kuin niiden etääntyminen meistä. Ne eivät ehkä lainkaan liity niiden liikkeeseen.

 

٠ Viereisten galaksien arvot. Toinen ongelma on, että joillakin vierekkäisillä galakseilla saattaa olla toisistaan poikkeava punasiirtymäarvo, vaikka ne ovat ainesillalla yhteydessä toisiinsa ja aivan lähellä toisiaan. Jos punasiirtymä todella kertoisi etäisyyden, eivät nämä galaksit voisi mitenkään olla toistensa läheisyydessä, vaan niiden pitäisi olla kaukana toisistaan. Tämä osoittaa, että punasiirtymän täytyy johtua joistakin muista seikoista, kuten tähtien omista sisäisistä reaktioista ja säteilystä, joka voidaan havaita maapalloltakin.

 

Toisenlainen galaksien välinen vuorovaikutus, josta voidaan välittömästi päätellä yhteinen etäisyys, on vuorovaikutus, jossa kaksi galaksia ovat liittyneet toisiinsa näkyvällä säikeellä. Zwicky löysi yhden ensimmäisistä erisuuruisista punasiirtymistä tällaisessa systeemissä. Tässä tapauksessa kaksi galaksia, joiden punasiirtymä oli noin 7000 km/s, olivat liittyneet toisiinsa säikeellä, joka johti kolmanteen galaksiin, jonka punasiirtymä oli vain muutamia satoja km/s. Viime aikoina on löydetty lisäesimerkkejä erisuuruisista punasiirtymistä toisiinsa kytkeytyneissä galakseissa. (Arp, Evidence for Discordant, in the Redshift Controversy 15, 54-55 / G. Field, et al. eds. 1973)

 

Tuskin kuitenkaan voidaan korostaa liikaa, että näitä erisuuruisia punasiirtymiä ei esiinny vain yhdessä tai kahdessa riippumattomassa, erillisessä tapauksessa. Niitä esiintyy kaikissa tapauksissa, joita voidaan testata: suurissa klustereissa, joukoissa, galaksien lähiseuralaisissa, keskisuurten etäisyyksien galaksien seuralaisissa, näkyvillä siteillä liittyneissä seuralaisissa, gravitaation kautta vuorovaikuttavissa galakseissa, galaksiketjuissa. Kaikissa ajateltavissa olevissa tapauksissa tulemme samaan tulokseen: erisuuruisia punasiirtymiä samoille yleisille nuorempien, himmeämpien galaksien luokille… (Arp, Evidence for Discordant Redshift Controversy 15, 54-55 / G. Field, ed. 1973)

 

٠ Punasiirtymä vaihtuu ajanjaksoittain. Eräs erikoisuus joidenkin kvasaarien kohdalla on, että niiden punasiirtymä vaihtuu ajanjaksoittain - usein yhden vuorokauden aikana. Välillä se on suurempi, välillä pienempi. Mistä tällaiset vaihtelut voivat johtua?

   Jos tekee johtopäätöksen vaihtuvista punasiirtymäarvoista, merkitsisi se sitä, että niiden pitäisi mennä poispäin välillä nopeammin, välillä hitaammin, mitä ilmiötä ei kuitenkaan tunneta maailmankaikkeudessa. Todennäköisempää on, että vaihtuvat punasiirtymäarvot johtuvat näidenkin kvasaarien kohdalla sisäisistä reaktioista tai tuntemattomista fysikaalisista ilmiöistä eikä niiden pakoliikkeestä.

 

Ehkäpä punasiirtymä ei johdukaan säteilylähteiden pakenemisesta, vaan joistakin vielä tuntemattomista fysikaalisista ilmiöistä. Tätä käsitystä voidaan perustella ennen kaikkea ns. kvasaareista tehdyillä havainnoilla. Näissä kohteissa, joita suuren punasiirtymän takia pidettiin kaukaisina, nopeasti loittonevina ja hyvin suurikokoisina materiaalimuodostumina, todettiin nopeita vaihteluita säteilyn voimakkuudessa. Tällainen käyttäytyminen on hyvin outoa, koska on vaikea kuvitella mekanismia, joka muutamien kuukausien kuluessa kykenisi vaikuttamaan noihin vähintäinkin Linnunradan kokoisiin muodostumiin. Galaksien kohdalla punasiirtymän suuruus osoittautui riippuvaksi niiden tyypistä tai asemasta galaksijoukossa. Lisäksi havaittiin tapauksia, joissa pienen ja suuren punasiirtymän omaavat kohteet näyttivät olevan fysikaalisessa yhteydessä, kiinni toisissaan. (Koululaisen uusi tietosanakirja, Antti Jännes, s. 1012)

 

Teorian kyseenalaistaminen. Kuten todettiin, monet tähtitieteilijät ovat olleet eri mieltä siitä, että punasiirtymät olisivat hyvä todiste alkuräjähdyksestä (Katso Steven Weinbergin kommentti edellä). He eivät usko punasiirtymien liittyvän millään tavalla kyseiseen asiaan, ja siksi he asettavat kyseenalaiseksi koko teorian alkuräjähdyksestä. He eivät pidä alkuräjähdysteoriaa uskottavana.

   Katsomme muutamia tähtitieteilijöiden kommentteja aiheesta. Emme varmastikaan menettele tyhmästi, jos hylkäämme tämän teorian, jonka todisteet ovat heikot.

 

Uusin tieto eroaa teorian ennusteesta riittävästi tappaakseen big bang-kosmologian (Fred Hoyle, The Big Bang in Astronomy, 92 New Scientist 521, 522-23 / 1981)

 

Vanhana kosmologina näen nykyisen havaintoaineiston kumoavan teoriat maailmankaikkeuden synnystä, kuten myös useat teoriat aurinkokunnan synnystä. (H. Bondi, Letter, 87 New Scientist 611 / 1980)

 

Siitä, onko big bang-oletus oikea vai ei, on keskusteltu huomattavan vähän …suuri joukko sen kanssa ristiriidassa olevia havaintoja selitetään lukuisilla perusteettomilla oletuksilla tai yksinkertaisesti sivuutetaan. (H. Alfven, Cosmic Plasma 125 / 1981)

 

Galaksien synty. Mitä tulee maailmankaikkeuden alkuun, liittyy siihen myös galaksien synty, jonka olisi pitänyt tapahtua jossakin vaiheessa alkuräjähdyksen jälkeen. Joistakin julkaisuista saa sen kuvan, että tämäkin asia on jo ratkaistu ja selvitetty kuten alkuräjäh­dys. On annettu ymmärtää, että kyseessä on todistettu tosiasia, jota ei kannata epäillä vaan ainoastaan us­koa. Monet todella ajattelevat, että taivaankappaleet ovat muodostuneet itsestään niin, ettei Jumala ole tehnyt niitä.

   Tässä asiassa tiedemiehet ovat kuitenkin heikoilla. Heillä ei ole selvää käsitystä alkuvaiheista, mikä on tietysti luonnollista, koska kukaan heistä ei ollut todistamassa näitä tapahtumia. Taivaankappaleiden synty on edelleen arvoitus, vaikka muuta väitetään. Varsinkin galaksien syntyä pidetään ongelmallisena. Siitä ei ole mitään kunnon todisteita:

 

En halua väittää että todella ymmär­täisimme galaksien syntyprosessin. Galaksien syntyteoria on yksi astrofy­siikan suurista ratkaisemattomista on­gelmista ja ratkaisu näyttää tänä päi­vänä olevan kaukana. (Steven Wein­berg: Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)

 

Suurella varmuudella tähdet syntyvät harvasta tähtienvälisestä kaasusta juuri tällä tavoin. Voimme toivoa, että sama tapahtuisi koko maailmankaikkeu­dessa ja käynnistäisi galaksien muo­dostumisen. Siinä onkin suuri ongelma - niin ei tapahdu... Tarvitsemme pa­rempia havaintoihin pohjautuvia to­disteita siitä, miten galaksit ja maail­mankaikkeuden suuren mittakaavan rakenteet syntyivät. Emme vielä pysty tekemään tällaisia havaintoja tavalli­sista galakseista... ( Malcolm S. Lon­gair: Räjähtävä maailmankaikkeus, s. 99, 109)

 

Kirjat ovat täynnä järkeväntuntuisia satuja, mutta valitettava totuus on, että emme tiedä, miten galaksit syntyivät. (L. John, Cosmology Now 85, 92 / 1976)

 

Aurinkokunnan ja maapallon synty. Kun monet hylkäävät Jumalan luomistyön, joutuvat he etsimään selitystä sille, miten kaikki on saanut syntynsä. He myöntävät, että maailmankaikkeudella, aurinkokunnalla ja kaikella muulla on alku, mutta kun he eivät usko Jumalan luomistyöhön, joutuvat he etsimään selitystä muualta.

   Ongelmana heidän teorioissaan kuitenkin on, että ne perustuvat enemmän mielikuvitukseen kuin todellisiin havaintoihin ja tieteeseen. Näin on myös aurinkokunnan ja maapallon alun suhteen. Ongelmat ovat niin suuria, että eräiden tutkijoiden mukaan koko aurinkokuntaa ei pitäisi olla edes olemassa. Tämä osoittaa, etteivät teoria niiden itsestään synnystä voi olla vakaalla pohjalla. Paljon helpompaa on uskoa Jumalan luomistyöhön kuin että tällaiset asiat syntyisivät itsestään.

 

Ensiksikin huomaamme, että auringostamme irronnut materia ei ole lainkaan sopivaa muodostamaan sellaisia planeettoja kuin tuntemamme ovat. Ainekoostumus olisi toivottoman väärä. Toinen seikka tässä kontrastissa on, että aurinko on normaali [taivaankappale] ja maapallo kummajainen. Tähtien välinen kaasu ja useimmat tähdistä koostuvat samoista aineista kuin aurinko, ei kuten maapallo. Täytyy ymmärtää, että kosmisesti puhuen – huone, jossa istut, on tehty vääristä tarvikkeista. Itse olet harvinaisuus, kosmisen kokoojan kooste. (Fred C. Hoyle, Harper’s Magazine, April 1951)

 

Nykyäänkin, vaikka astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 57)

 

"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)

 

Elämän synty. Kuten todettiin, on teorioissa maailmankaikkeuden alusta, galaksien synnystä sekä aurinkokunnan ja maapallon synnystä lukuisia ongelmia. Näihin ongelmiin törmätään, kun yritetään kieltää Jumalan luomistyö. Nämä teoriat lepäävät tyhjän päällä. Siksi ei ole viisasta uskoa tällaisiin todistamattomiin teorioihin, jotka ovat vastoin havaintoja ja tervettä järkeä.

   Entä elämän alku? Tässä on samanlainen ongelma kuin edellisissä teorioissa. Mitä enemmän aihetta on tutkittu, sitä vaikeammaksi ongelma on muodostunut. Naturalistisessa teoriassa kuolleelle aineelle annetaan yliluonnollisia ominaisuuksia, joita sillä ei ole. Siksi on merkillistä, että monet kieltävät Raamatussa mainitut ihmeet, mutta uskovat satuteorioihin, joissa kuollut aine itsestään synnyttää elämää. He uskovat ihmeisiin ilman ihmeidentekijää, eikä se varmastikaan ole järkevää.

   Monet tiedemiehet ovat myöntäneet tämän ongelman suuruuden. Heillä ei ole ratkaisua elämän syntyyn. On todettu, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän sääntöön ole löydetty yhtäkään poikkeusta:

 

Luulen, että meidän on mentävä pidemmälle ja myönnettävä, että ainoa hyväksyttävä selitys on luominen. Tiedän, että tämä ajatus on fyysikoiden pannaan julistama, ja itse asiassa minunkin, mutta meidän ei tule torjua sitä vain siksi, ettemme pidä siitä, jos kokeelliset todisteet tukevat sitä. (H. Lipson, ” A Physicist Looks at Evolution”, Physics Bulletin, 31, 1980)

 

Tiedemiehillä ei ole ainuttakaan todistetta sitä vastaan, että elämä olisi syntynyt luomisen tuloksena. (Robert Jastrow: The Enchanted Loom, Mind in the Universe, 1981)

 

Yli 30 vuoden kokeilut kemiallisen ja molekyylievoluution kentällä ovat pikemminkin tuoneet esiin elämän alkuun liittyvän ongelman suunnattomuuden kuin sen ratkaisun. Nykyään keskustellaan periaatteessa vain asiaan liittyvistä teorioista ja kokeista ja niiden ajautumisesta umpikujaan tai tunnustetaan tietämättömyys (Klaus Dose, Interdisciplinary Science Review 13, 1988)

 

Yrittäessämme koota yhteen sen, mitä tiedämme elämän syvähistoriasta maaplaneetalla, elämän alkuperästä ja sen muodostumisen vaiheista, jotka johtivat ympärillämme näkyvään biologiaan, joudumme myöntämään, että se on hämärän peitossa. Emme tiedä, kuinka elämä alkoi tällä planeetalla. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkoi, emmekä tiedä missä olosuhteissa. (Harvardin yliopiston biologian professori Andy Knoll) (1)

 

Lajimuutokset. Ateistisen ja naturalistisen mallin mukaan kaikki nykyiset lajit ovat polveutuneet yhdestä ja samasta alkusolusta meressä tai vedessä. Tämä käsitys, nimeltään evoluutioteoria, on yksi suurimmista syistä siihen, miksi ihmiset epäilevät Raamatun luotettavuutta ja Jumalan olemassaoloa. Tämä teoria tuli tunnetuksi pääasiassa Charles Darwinin ja hänen kirjansa Lajien synty kautta.

   Mitkä sitten ovat evoluution todisteet? Tässä asiassa on tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa. Evolutionistit nimittävät usein molempia vaihtoehtoja evoluutioksi, mutta parasta olisi nimittää vain jälkimmäistä vaihtoehtoa varsinaiseksi evoluutioteoriaksi:

 

- 1. tavallinen muuntelu ja sopeutumat

- 2. yksisoluisesta-ihmiseksi -teoria

 

On tärkeää painottaa, että ensimmäisen vaihtoehdon puolesta on runsaasti todisteita. Evolutionistit ovat aivan oikeassa siinä, että havaitsemme elävissä olioissa muuntelua, mutaatioita ja luonnonvalintaa. Tätä on mahdotonta kiistää, ja evoluutiokirjallisuudessa on lukuisia hyviä esimerkkejä tältä alueelta. Niitä on Darwinin kirjassa Lajien synty kuten muissakin alan kirjoissa. Siihen kuuluvat sellaiset asiat kuten bakteerien vastustuskyky, lintujen nokan koon vaihtelut, hyönteisten vastustuskyky hyönteismyrkyille, ylikalastuksen aiheuttamat muutokset kalojen kasvunopeudessa, koivumittarin tummat ja vaaleat värit sekä muutokset maantieteellisen esteiden takia. Kaikki nämä ovat esimerkkejä siitä, miten populaatio vastaa ympäristön muutoksiin, eli niissä on tosiasiassa kyse sopeutumista. Kuitenkin peruslajit pysyvät samoina koko ajan eivätkä muutu toisiksi. Bakteerit pysyvät bakteereina, koirat koirina, kissat kissoina jne. Muuntelua kyllä tapahtuu, mutta tiettyjen rajojen puitteissa. Toisaalta samalla kun muuntelua ja sopeutumia tapahtuu, menetetään osa siitä rikkaasta geeniperimästä, joka oli ensimmäisillä esi-isillä. Mitä enemmän eliöt erikoistuvat esim. jalostuksen tai maantieteellisen eriytymisen takia, sitä vähemmän niillä on muuntelun varaa tulevaisuudessa. Evoluutiojuna kulkee väärään suuntaan, mitä enemmän aikaa kuluu. Geeniperimä köyhtyy, mutta uusia peruslajeja ei synny.

   Yksisoluisesta-ihmiseksi -teoria on toinen käsitys, joka evoluutiolle annetaan. Sitä on kuvattu evoluutiopuulla, jossa kaikki lajit ovat peräisin yhdestä alkusolusta. Nimenomaan tämä alue, jossa oletetaan yksisoluisen eliön muuttuneen kaloiksi, matelijoiksi, linnuiksi, nisäkkäiksi ja ihmiseksi, aiheuttaa kiistoja. Sen sijaan sopeutumista, jotka olivat ensimmäinen evoluutiolle annettu selitys, ei ole yleensä erimielisyyttä. Sen myöntävät kaikki.

   Mielenkiintoista on, että kun evolutionistit haluavat todistaa yksisoluisesta-ihmiseksi -teorian todeksi, he käyttävät siihen esimerkkejä ensimmäisestä ryhmästä eli sopeutumien alueelta. Mistä tämä johtuu?

   Varmasti paras selitys on, ettei heillä ole todisteita todellisista lajimuutoksista vaan ainoastaan sopeutumista. Yli sata vuotta kestäneet kokeet bakteereilla ja banaanikärpäsillä sekä vuosisatoja kestänyt jalostus ovat myös osoittaneet, että on tietyt rajat, joiden yli ei päästä. Peruslajit eivät muutu toisiksi, vaan esimerkiksi bakteerit ja banaanikärpäset pysyvät edelleen bakteereina ja banaanikärpäsinä. Siksi meidän tulee erottaa toisistaan lajien sisällä tapahtuneet muutokset ja sopeutumat siitä käsityksestä, että kaikki nykyiset lajit ovat peräisin yhdestä kantamuodosta. Ne ovat kaksi eri asiaa, joista vain toiselle on vakuuttavia todisteita. Niiden, jotka uskovat evoluutioteoriaan, tulisikin lukea heidän omia kirjojaan tästä aiheesta. Heidän kannattaa pohtia, millä alueella heidän itsensä esittämänsä esimerkit liikkuvat; onko niissä kyse tavallisesta muuntelusta ja sopeutumisesta vai onko heillä esimerkkejä siitä, että jokin pääryhmä olisi muuttunut toiseksi, kuten yksisoluisesta-ihmiseksi -teoriassa edellytetään. Jos he ovat rehellisiä, joutuvat he myöntämään, että heidän kaikki esimerkkinsä liittyvät vain ensimmäiseen alueeseen.

   Entä evoluutiopuun paikkansapitävyys? Parempi vaihtoehto on luomismalli, jossa esiintyy satoja tai tuhansia puita, joissa kussakin on oksia. Nämä oksat kuvaavat tavallista muuntelua, joka aiheutuu esim. maantieteellisen eriytymisen seurauksena. Peruslajit eivät kuitenkaan muutu toisiksi, eikä siitä ole esimerkkejä. Tai jos joku laji olisi 150 vuoden aikana siitä, kun evoluutioteoria hyväksyttiin, muuttunut toiseksi, olisivat tiedelehdet tehneet siitä jo suuren jutun. Tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut.

   Katsomme muutamia kommentteja aiheesta. Ne osoittavat, ettei Darwinilla ja hänen seuraajillaan ole todisteita yksisoluisesta-ihmiseksi -teorian puolesta. Darwin joutui sen myöntämään, eikä nykyaikana tilanne ole yhtään muuttunut. Me voimme hyvin uskoa muutoksiin eliöissä, mutta evoluutioteorian perusedellytys, jossa yhdestä ja samasta solusta ovat periytyneet kaikki nykyiset lajimuodot, on syytä hylätä. On parempi uskoa siihen, että Jumala on luonut kaiken; maailmankaikkeuden sekä kasvit ja eläimet valmiiksi. Se on ainut järkevä vaihtoehto.

 

Darwin: Olen itse asiassa väsynyt kertomaan ihmisille, etten väitä esittäväni suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi, vaan uskon tämän näkemyksen pääasiallisesti olevan oikea siksi, että niin monia ilmiöitä voidaan sen avulla ryhmitellä ja selittää. (2)

 

Encyclopedia Britannica: On painotettava, ettei Darwin koskaan väittänyt pystyneensä todistamaan evoluutiota tai lajien alkuperää. Hän väitti, että jos evoluutio on tapahtunut, monet selittämättömät tosiasiat saavat selityksensä. Evoluution puolesta puhuva todistusaineisto on siis epäsuoraa.

 

”On perin ironista, että kirja, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se selittää lajien synnyn, ei selitäkään sitä millään tavoin.” (Christopher Booker, Times-lehden kirjoittaja viitatessaan Darwinin pääteokseen Lajien synty) (3)

 

Viime aikoina on myönnetty, että Darwinin ”todisteet” olivat oikeastaan filosofisia ilman suurempaa tieteellistä perustaa. Lainaan vaikutusvaltaista evolutionistia Ernst Mayria (Harvardin yliopisto): ”Täytyy myöntää, että kaksi Darwinin vastustajien vastaväitettä on päteviä. Ensinnäkin Darwin antoi kiusallisen vähän konkreettisia todisteita tärkeimpien väitteidensä tueksi.” (Nature 248, 22. maaliskuuta 1974, s. 285) Evoluution todisteet eivät koskaan ole olleet vahvat, eivätkä ne ole edelleenkään. (4)

 

Nykytilanteen ehkä kaikkein hämmästyttävin puoli on tämä: vaikka Darwinia kohdellaan joukkotiedotusvälineissä maallisena pyhimyksenä ja vaikka evoluutioteoriaa pidetään voittamattomana haasteena uskonnollisille väitteille, johtavat biologit pitävät itsestään selvyytenä, että lajien synty on vielä selittämättä. Nature-aikakauslehdessä Eörs Szathmary kirjoitti arvion Jeffrey Schwartzin pyrkimyksestä rakentaa sellainen teoria ja hän aloitti arvionsa näin: ”Lajien synty on kauan kiehtonut biologeja. Vaikka tämä on Darwinin pääteoksen otsake, hänen teoksensa ei tarjoa ratkaisua ongelmaan. Tarjoaako Jeffrey Schwart ratkaisun? Pelkään, että yleisesti ottaen hän ei tee sitä. (5)

 

Entä lajimuutokset fossiileissa? Maailman ehkä tunnetuin fossiilitutkija, edesmennyt ateistipaleontologi, Stephen Jay Gould on todennut saman asian, todisteiden puuttumisen, tutkiessaan kallioissa olevia fossiileja. Hän kertoo, ettei niissä ole havaittavissa asteittaista kehitystä, vaikka evoluutioteoria niin edellyttää. Toinen tunnettu fossiilitutkija Niles Eldredge viittaa samaan havaintoon:

 

Stephen Jay Gould: Välittävien muotojen äärimmäinen harvinaisuus fossiiliaineistossa pysyy jatkuvasti paleontologien ammattisalaisuutena. Oppikirjojamme koristavat evoluutiopuut sisältävät tosiasia-aineistoa ainoastaan haarojensa päissä ja taitekohdissa. Loppu on päättelyä, olipa se sitten kuinka järkevää tahansa, ei fossiilien todistusta - - En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa… (6)

 

Niles Eldredge: Me paleontologit olemme sanoneet, että elämän historia tukee [kertomusta asteittaisista sopeutumista edistävistä muutoksista], vaikka koko ajan tiedämme, ettei se tue sitä. (7)

 

AIKAKYSYMYS. Varsinainen evoluutioteoria pitää sisällään sellaisia oletuksia kuten että kala muuttuu kalastajaksi tai että kala muuttuu rotan kaltaiseksi maanisäkkääksi, joka haluaakin yhtäkkiä takaisin mereen ja muuttuu siellä valtavan kokoiseksi valaaksi. Tällaisia uskomattomia tarinoita liittyy perinteiseen evoluutioteoriaan ja niitä esitetään vakavissaan tieteen nimissä koulukirjojen sivuilla tai muussa aineistossa.

   Mistä sitten johtuu, että tällaisiin tarinoihin uskotaan? Eräs syy on aika. Monet ajattelevat, että jos aikaa on käytettävissä rajaton määrä, silloin suuretkin muutokset ovat mahdollisia. Kun tyttö suutelee sammakkoa muuttaen tämän prinssiksi, pidetään sitä vain satuna. Kuitenkin sama asia muuttuu tieteeksi, jos siihen varataan tarpeeksi aikaa, eli satoja miljoonia vuosia.

   Kun oletus pitkistä ajanjaksoista on näin tärkeä tekijä evoluutioteorian kannalta, on hyvä perehtyä hieman tähän aiheeseen. Aloitamme avaruudesta.

 

Avaruus. Mitä tulee maailmankaikkeuden ja avaruuden ikään, perustuu se ajatukseen alkuräjähdyksestä, jonka uskotaan tapahtuneen noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Kuitenkin jos tämä asia on pelkkää mielikuvitusta – niin kuin se on, koska mitään ei voi syntyä tyhjästä – ei luvulla 13,8 miljardia vuotta ole mitään merkitystä. Se on luku, jonka voi hylätä saman tien.

   Entä avaruuden konkreettinen ikä, jos alkuräjähdys onkin vain mielikuvitusta? Jos katsomme avaruuteen, emme voi siitä suoraan nähdä sen ikää. Kuitenkin paljon todennäköisempää on, että maailmankaikkeus on hyvin nuori kuin että se on hyvin vanha. Sillä kun voimme nähdä avaruudessa miljoonia tähtiä ja galakseja, jotka säteilevät valoa, viittaavat ne nuoreen maailmankaikkeuteen. Tai jos maailmankaikkeus todella olisi miljoonia tai miljardeja vuosia vanha, olisi se todennäköisesti hyvin pimeä paikka, koska tähdet ja galaksit olisivat lakanneet säteilemästä avaruudessa. Se, että ne kuitenkin edelleen säteilevät, viittaa nuoreen maailmankaikkeuteen.

   Entä oma aurinkomme? Jotkut tiedemiehet ovat myöntäneet rehellisesti, etteivät he tiedä sen ikää. He ovat myös myöntäneet, että auringon ikä on sidottu maapallon oletettuun ikään ja että tässä asiassa on etsitty todisteita paleontologian puolelta. Seuraavassa on muutamia kommentteja aiheesta tunnetuilta tähtitieteilijöiltä. Aurinkoa ja avaruutta katselemalla emme voi tietää niiden ikää:

 

Eddington: Tällaisessa tärkeässä kysymyksessä meidän ei pitäisi sokeasti luottaa yksin astronomisiin argumentteihin vaan kääntyä sisartieteiden muihin, ehkä vakuuttavampiin todisteisiin… Vanhimpien kallioiden iäksi on todettu noin 1200 miljoonaa vuotta… Auringon täytyy tietenkin olla paljon vanhempi kuin maa ja sen kalliot.

 

George Gamov v. 1953: Aurinkomme on nyt vain 3 tai 4 miljardin vuoden ikäinen… Mistä syystä?… koska maan arvioitu ikä on tätä suuruusluokkaa.

 

Aurinkoasiantuntija John Eddy: On mahdollista, että aurinko olisi 4,5 miljardia vuotta vanha. Kuitenkin, eräiden uusien, odottamattoman ristiriitaisten tulosten, kiihkeiden uudelleen laskemisten ja teoreettisten tarkistusten perusteella epäilen, että saattaisimme (maapallon ja auringon iässä) liikkua jopa piispa Ussherin arvion mukaisissa lukemissa. En usko, että tulossa on paljonkaan havainnollisia astronomisia todisteita tätä vastaan. Astrofyysikot katsovat nyt paleontologian puoleen määrittäessään aurinkokunnan ikää.

 

Maapallo. Edellä todettiin, ettei avaruuden ikä ole tutkijoiden tiedossa. Siitä ei ole varmoja tietoja vaan pelkkiä oletuksia.

   Entä maapallon ikä? Monilla on se käsitys, että sen ikä on määritelty joistakin maapallon omista kivistä ja siitä on saatu ikä 4,5 miljardia vuotta.

   Edellinen ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska maapallon ikä on määritelty meteoriittikivestä. Syy tähän on ollut, että maapallon on uskottu muodostuneen samaan aikaan meteoriittien kanssa. Kuitenkaan maapallolta itseltään ei ole edes löydetty ainuttakaan yhtä vanhaksi määriteltyä kiveä kuin edellinen luku 4,5 miljardia vuotta. Vanhimmiksi määritellyt kivet ovat olleet alle 4 miljardia vuotta.

   Kivien radioaktiivisuusmittauksissa on kuitenkin lukuisia pulmia, joista otetaan esille muutamia. Kivien pitoisuudet voidaan kyllä mitata tarkasti, mutta on kyseenalaista liittää niitä kivien ikään.

 

Pitoisuudet kivien eri osissa. Eräs tärkeä huomio on, että radioaktiivisten kivien eri osista voidaan saada erilaisia tuloksia, eli erilaisia pitoisuuksia, joka tarkoittaa myös erimittaisia ikiä. Esim. tunnetusta Allende-meteoriitista on saatu useita erilaisia tuloksia ikien vaihdellessa 4480 miljoonasta 10400 miljoonaan vuoteen. Tämä osoittaa, miten hyvin pienellä alueella samassa kappaleessa voi olla erilaisia pitoisuuksia. On epävarmaa liittää kivien pitoisuudet niiden ikään.

 

Tuoreiden kivien vanhat iät. Toinen vakava ongelma kivien radioaktiivisuusmittauksissa on, että melko tuoreet kivet ovat voineet antaa miljoonien tai jopa miljardien vuosien ikiä.

   Yksi dramaattisimpia esimerkkejä on Havaijin Hualalain tulivuoren laavakivistä mitatut pitoisuudet, jotka vaihtelivat 160 miljoonan - 3 miljardin vuoden välillä, eli nämä tulokset tai pitoisuudet ovat lähellä maapallon vanhimpia mitattuja kiviä. Ongelmana kuitenkin oli, että Hualalain tulivuoren purkaus oli vuosina 1800 ja 1801, joten ikivanhoiksi määritellyt kivet olivat todellisuudessa vain alle 200 vuotta vanhoja. Kun tällaisia ristiriitaisuuksia esiintyy mittauksissa, ei niitä voi pitää luotettavina. Toinen havainto on, että jos kaikki kivet olivat todellisuudessa vain alle 200 vuotta vanhoja, miksi niiden ikähaitari oli niin suuri? Tämä osoittaa, miten epäluotettavia kivistä tehtävät mittaukset ovat. Hualalain mittaukset antoivat seuraavanlaisia tuloksia:

 

1. 160 milj. vuotta

2. 791 milj. vuotta

3. 960 milj. vuotta

4. 1500 milj. vuotta

5. 1580 milj. vuotta

6. 2040 milj. vuotta

7. 2470 milj. vuotta

8. 2960 milj. vuotta

 

Radiohiili kumoaa evoluutioteorian vaatimat pitkät ajanjaksot. Kuten todettiin, perustuu evoluutioteoria pitkiin ajanjaksoihin. Oletetaan, että pitkät ajanjaksot automaattisesti todistavat evoluutioteorian oikeaksi ja luomisen vääräksi. Näin ajatellaan, vaikka evoluutioteoriassa itsessään on ylitsepääsemättömiä ongelmia, joihin ei ole löydetty ratkaisua. Mm. seuraavat tekijät ovat ratkaisemattomia ongelmia huolimatta siitä, kuinka kauan aikaa on kulunut:

 

٠ Elämän alku. Käytännön havainto on, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän havaintoon ole löydetty yhtäkään poikkeusta. Naturalistiselta evoluutioteorialta puuttuu perustus, eli miten kaikki alkoi.

٠ Miten informaatio syntyi tyhjästä? Tähän ei ole kunnollista selitystä. DNA sisältää moninkertaisesti enemmän informaatiota kuin mitä tietokoneiden ohjelmissa on.

٠ Mitkä mekanismit mahdollistivat siirtymisen monimutkaisiin ja uusiin rakenteisiin?

٠ Missä ovat välimuodot suurten ryhmien välillä nykyaikana ja fossiileissa? Noin 250 000 fossiilista lajia on kerätty maasta ja luokiteltu, mutta niissä ei ole välimuotoja. Tämän ovat myöntäneet useat eturivin paleontologit.

٠ Miksi kambrikauden alapuolelta ei löydy yksinkertaisia edeltäviä muotoja, vaan kambrikauden eliöt ilmestyvät kerrostumiin täysin valmiina ja kehittyneinä? Tämä viittaa selvästi luomiseen, ei evoluutioon.

 

Edelliset seikat osoittavat, että perinteisessä evoluutioteoriassa on lukuisia ongelmia. Silti evoluutioteoria voidaan osoittaa vääräksi myös toisella tavalla: radiohiilimittausten kautta. Sillä kun evoluutioteoria käsittelee nimenomaan elollisten olioiden kehitystä satojen miljoonien vuosien aikana, niin on tämä mahdollista osoittaa vääräksi, jos fossiileissa on jäljellä radiohiiltä. Sillä kun radiohiilimenetelmällä mitataan elollisten eliöiden jäänteitä ja radiohiilen virallinen puoliintumisaika on 5730 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 - 200 000 vuoden jälkeen.

   Tosiasia kuitenkin on, että radiohiiltä tavataan toistuvasti ikivanhoiksi luokitelluista fossiileista sekä kivihiilestä, öljystä, luonnonkaasusta, syvänmeren kerrostumien vanhimmista elämänmuodoista (kambrikauden fossiileista), jopa dinosauruksista ja timanteista. Tällaiset löydöt eivät olisi mitenkään mahdollisia, jos kysymys olisi kymmenistä tai sadoista miljoonista vuosista. Radiocarbon-julkaisu v. 1969 tarkasteli 15 000 radiohiiliajoituksen tuloksia todeten mm., että

 

- 9671 näytteestä (puita, eläimiä ja ihmisiä) vain 1146 (12 %) antoi radiohiili-iäksi enemmän kuin 12530 vuotta

- ainoastaan kolmessa tapauksessa iäksi oli määritelty ’ääretön’.

- jotkut kivihiili-, öljy- ja luonnonkaasuista otetut näytteet antoivat radiohiili-iäksi alle 50 000 vuotta.

- syvänmeren kerrostumien oletetusti vanhimpia elämänmuotoja edustavat näytteet antoivat iäksi n. 40 000 vuotta. (8)

 

Toinen lainaus kertoo, miten radiohiiltä on löytynyt näytteistä, joiden on uskottu olleen kymmenien tai satojen miljoonien vuosien takaa. Radiohiilen esiintyminen kuitenkin todistaa, että kysymys on todellisuudessa tuhansista, ei miljoonista vuosista. Jos tulokset otetaan sellaisenaan, on maapallon elämän historia paljon lyhytaikaisempi ilmiö kuin on oletettu. Tämä vie pohjan myös evoluutioteorialta, jonka perusedellytys ovat miljoonien vuosien ajanjaksot.

 

Maailmasta ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan yhtä ainoaa eloperäistä jäännettä, jonka kanssa olisi jouduttu AMS:n erotuskyvyn alarajoille. Tavallisemmin radiohiilipitoisuuksiksi saadaan 0,1-0,5 % nykyarvoista niistäkin näytteistä, joiden iän pitäisi olla kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia. Vanhojen fossiilien sisältämän radiohiilen ongelmaa on alan kirjallisuudessa pohdittu jo 1980-luvulta lähtien. Fyysikko Paul Giem teki laajan haun 1980- ja 90-lukujen tieteellisestä kirjallisuudesta ja löysi yli 70 artikkelia, joista selvisi, että merkittäviä määriä radiohiiltä löytyi ”muinaisista” eloperäisistä näytteistä (DeYoung, s.49).

   Eräässä RATE-osatutkimuksessa kymmenen kivihiilinäytettä lähetettiin analysoitavaksi maailman parhaimpana pidettyyn AMS-laboratorioon, jolla oli 20 vuoden kokemus siitä, miten eliminoida tutkittavista kohteista ulkoinen 14C-kontaminaatio. Kolme näytettä oli eoseenikaudelta, kolme liitukaudelta ja neljä hiilikaudelta. Kaikista mitattiin selviä 14C-pitoisuuksia, jotka eivät merkittävästi poikenneet toisistaan (0,21-0,27 % nykyarvosta). Tulokset puhuvat sen puolesta, että näytteet ovat nuoria ja melkein samanikäisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että iät ovat noin 40 000 – 50 000 vuoden kieppeillä. (Mutta jos huomioidaan radiohiilen ilmeisen vähäinen määrä nykyiseen verrattuna, näytteiden todellinen ikä lienee muutamia tuhansia vuosia.)

   Kenellekään ei tullut aikaisemmin mieleen mitata timanttien 14C-pitoisuuksia. Niidenhän esitetään syntyneen yhdestä kolmeen miljardia vuotta sitten Maan vaipan sisällä, josta räjähdysmäinen vulkaaninen toiminta on syössyt niitä pintakerroksiin. RATE-tutkijat tekivät kuitenkin sopimuksen yllämainitun AMS-laboratorion kanssa ja radiohiilipitoisuudet määritettiin 12 timantista. Laboratorio pystyi havaitsemaan kaikissa mitattavia 14C-pitoisuuksia, joidenka perusteella niiden kaikkien iäksi arvioitiin alle 58 000 vuotta. (Timantit olivat peräisin Australiasta, Etelä-Afrikasta, Venäjältä, Kanadasta ja Brasiliasta.) Tämä on siinäkin mielessä merkittävää, että timantin kiderakenne sulkee täysin pois ulkopuolisen kontaminaation mahdollisuuden. Timanttia voidaan ehkä pitää maailman ainoana varmana ”suljettuna systeeminä” (9)

 

Ihmiseen liittyviä löytöjä. Edellä todettiin, miten kivihiilinäytteistä on löytynyt radiohiiltä. Tällaisia havaintoja on tehty eri puolilta maailmaa olevista kivihiilikerrostumista. Yleinen käsitys on ollut, että kivihiili muodostui 300 miljoonaa vuotta sitten, mutta näytteissä oleva radiohiili kumoaa tämän.

   Toinen osoitus hiilikerrostumien melko nuoresta iästä ovat ihmisiin liittyvät löydöt. Hiilikerrostumista ”300 miljoonan vuoden takaa” on löydetty kultaketju, rautapata, muita tavaroita sekä ihmisfossiileja (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fal­lacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Erich A. von Frange on kirjassaan Time Upside Down (1981) listannut lisää kivihiilestä löytyneitä esineitä, joita on seuraavassa luettelossa. Jos löytöjä tarkastellaan evoluutioasteikon mukaan, olisi ihmisen täytynyt esiintyä maapallolla 100 - 200 miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia, koska hiilikauden uskotaan olleen niin paljon ennen dinosauruksia. Yksi tämäntyyppinen löytö – enempää ei tarvita – riittää kumoamaan evoluutioteorian ja sen vaatimat miljoonat vuodet.

 

1. pieni teräskuutio

2. rautavasara

3. rautainen instrumentti

4. naula

5. soittokellon muotoinen metalliastia

6. soittokello

7. lapsen leukaluu

8. ihmisen kallo

9. kaksi ihmisen poskihammasta

10. fossiloitunut ihmisen jalka

 

DINOSAURUSLÖYDÖT. Mitä tulee dinosauruksiin, on nämä esihistoriallisina pidetyt eläimet yleensä sijoitettu 65 miljoonan vuoden taakse, jolloin niiden uskottiin kuolleen sukupuuttoon. Ajatellaan olevan mahdotonta, että nämä tarunomaiset olennot olisivat eläneet samaan aikaan ihmisten kanssa.

   Jos oletetaan dinosaurusten eläneen miljoonia vuosia sitten, joudutaan kuitenkin hylkäämään paljon aineistoa, joka on ristiriidassa pitkien ajanjaksojen kanssa. Tällaisia ovat mm. dinosaurusten pehmytkudokset ja muutamat muut löydöt, joita tutkimme. Ne viittaavat lyhyisiin, ei pitkiin ajanjaksoihin.

  

Pehmytkudokset. Esim. Yle uutiset raportoi 5.12.2007: ”Dinosaurusten lihaksia ja nahkaa löytyi USA:sta.” Tämä uutinen ei ole ainoa lajissaan, vaan samanlaisia uutisia ja havaintoja on lukuisia. Erään tutkimusraportin mukaan pehmytkudoksia on voitu eristää noin joka toisesta jurakauden (145,5 – 199,6 miljoonaa evoluutiovuotta sitten) dinosauruksen luusta (10). Hyvin säilyneet dinosaurusfossiilit ovatkin suuri arvoitus, mikäli ne ovat yli 65 miljoonan vuoden takaa. Syy on siinä, että niissä on aineita, joiden ei pitäisi säilyä luonnossa sato­jatuhansia vuosia, puhumatta­kaan miljoonista vuosista. On löy­detty mm. Tyrannosaurus Rexin punasoluja sisältävä jalan luu, ve­risuonia ja proteiineja kuten kolla­geeni, albu­miini, osteokalsiini sekä DNA.  Näitä aineita ei pitäisi esiintyä, koska mikrobit hyvin pian hajottavat pehmytkudokset. Samanlaisia pehmytkudoslöytöjä on tehty mammuteista, mutta niitä on tehty myös muista eliöistä 500 miljoonan vuoden ajalta (evoluutioasteikko), jolloin uskotaan tapahtuneen eläinkunnan evoluutiota.

 

Kollageeni ja muut valkuaisaineet. Dinosaurusten jäänteistä on voitu eristää valkuaisaineita kuten kollageeni, albumiini ja osteokal­siini. Mielen­kiintoista on, että näitä aineita ei aina tavata edes nykyajalta peräisin olevista eläinfossiileista. Esim. eräästä mammutin luunäyt­teestä, joka arvioitiin 13 000 vuoden ikäiseksi, kaikki kollageeni oli jo hävinnyt (Science, 1978, 200, 1275). Kui­tenkin dinosaurusfossiileista on voitu eristää kollageenia. Biochemist-ammattilehden mukaan kollageeni ei voi säilyä edes kolmea miljoonaa vuotta ihanteellisessa nollan celcius-asteen lämpötilassa (11).

 

DNA. Muutamissa uutisissa on kerrottu, miten DNA:ta on löydetty dinosauruksista. DNA:ta on eristetty mm. Ty­rannosaurus Rexin luuaineksesta (Helsingin sanomat 26.9.1994) sekä dinosauruksen munista Kiinassa (Helsingin sanomat 17.3.1995). Vai­keaksi DNA-löydöt evoluutioteorian kannalta tekee se, että 10 000 vuo­den kuluttua sitä ei pitäisi olla jäl­jellä ollenkaan (Nature, 1 Aug, 1991, vol 352). Kui­tenkin sitä kuten muita nopeasti hajoavia aineita on tavattu dinosaurusten fossiileista. Jos kyse on miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä, ei sen pitäisi olla mahdol­lista. Tähän aiheeseen liittyen Yle uutiset (yle.fi > Uutiset > Tiede, 13.10.2012) raportoi, että DNA:n säilymisaika on hyvin rajattu, eli sen puoliintumisaika on vain 521 vuotta. Tämä osoittaa, ettei sitä voi olla kymmenien miljoonien vuosien ikäisissä fossiileissa. Uutisessa kerrottiin:

 

DNA:n säilyvyyden takaraja selvisi – haaveet dinosaurusten kloonaamisesta raukesivat

 

Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. DNA ei säily edes ihanneoloissa likimainkaan niin kauan, kertoo tuore tutkimus…

   Entsyymit ja mikro-organismit alkavat pilkkoa solujen DNA:ta heti eläimen kuoltua. Pääsyyllisenä pidetään kuitenkin veden aiheuttamaa reaktiota. Koska pohjavettä on lähes kaikkialla, DNA:n pitäisi teoriassa rapautua vakiovauhtia. Sen määrittelemiseksi ei kuitenkaan ole aiemmin löytynyt kyllin suuria määriä fossiileja, joissa on tallella DNA:ta.

   Tanskalaiset ja australialaiset tutkijat ovat nyt ratkaisseet arvoituksen saatuaan laboratorioonsa 158 jättilintu moan sääriluuta, joista geneettistä materiaalia yhä löytyi. Luut ovat 600 – 8000 vuoden ikäisiä ja peräisin jokseenkin samalta alueelta, joten ne olivat vanhenneet vakaissa olosuhteissa.

 

Edes meripihka ei anna DNA:lle lisäaikaa

 

Vertaamalla näytteiden ikää ja DNA:n tuhoutumista tutkijat laskivat, että DNA puoliintuu 521 vuodessa. Se tarkoittaa, että 521 vuoden kuluttua puolet DNA:n nukleotidien välisistä sidoksista on katkennut. 521 vuoden päästä niin on käynyt puolelle jäljelle jääneistä sidoksista, ja niin edelleen.

   Tutkijat totesivat, että vaikka luu lepäisi ihanteellisessa lämpötilassa, kaikki sidokset tuhoutuvat viimeistään 6,8 miljoonassa vuodessa. Jo puolentoista miljoonan vuoden jälkeen DNA:sta tulee lukukelvotonta: tietoa on jäljellä liian vähän, että siitä saataisiin irti mitään olennaista…

 

Radiohiili. Jo aiemmin tuotiin esille, miten radiohiiltä on löydetty kivihiilikerrostumista, öljylähteistä sekä mm. kambrikauden fossiileista. Kun radiohiilen virallinen puoliintumisaika on vain 5730 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä, jos nämä näytteet ovat miljoonien vuosien takaa. Ainut mahdollisuus on, että eliöiden kuolinaika on ollut paljon lähempänä nykyhetkeä eli tuhansien, ei miljoonien vuosien päässä.

   Sama ongelma on dinosaurusten suhteen. Yleensä dinosauruksista ei ole edes tehty radiohiilimittauksia, koska dinosaurusten fossiileja on pidetty liian vanhoina radiohiilimittausten kannalta. Kuitenkin muutamia mittauksia on tehty ja yllätys on ollut, että radiohiiltä on edelleen jäljellä. Tämä kuten edelliset havainnot viittaavat siihen, ettei näiden olentojen sukupuuttoon kuolemisesta voi olla miljoonia vuosia.

 

Hyvin vanhoiksi oletetuista fossiileista ei tehdä tavallisesti hiili-14-ajoituksia, koska niissä ei pitäisi olla yhtään ra­dio­hiiltä jäljellä. Radioaktiivisen hii­len puoliintumisaika on niin lyhyt, että se on käytännössä kaikki hajonnut alle 100 000 vuodessa.

   Vuoden 2012 elokuussa saksalainen tutkijaryhmä raportoi geofyysikkojen kokouksessa hiili-14-mittaustulok­sista, jotka oli tehty monista dinosau­ruksen fossiloituneista luunäytteistä. Tulosten mukaan luunäytteet olivat 22 000-39 000 vuotta vanhoja! Esitelmä on ainakin kirjoitettaessa nähtävissä You­Tubessa. (12)

   Miten tulos otettiin vastaan? Kaksi kokouksen puheenjoh­tajaa, jotka eivät voineet hyväksyä tuloksia, poisti esi­tyksen abstraktin konferenssin net­tisivulta mainitsematta asiasta mi­tään tutkijoille. Tulokset ovat nähtävissä osoitteessa

http://newgeology.us/presentation48.html. Tapaus kertoo, miten naturalistinen paradigma vaikuttaa. Sen kanssa ristiriitaisia tuloksia on lähes mahdoton saada julkaistua naturalismin hallitsemassa tiedeyhteisössä. Mieluummin rusinat lentävät. (13)

 

Dinosaurukset ja nisäkkäät. Kun luemme biologian kirjoja ja evoluutiokirjallisuutta, saamme toistuvasti törmätä siihen ajatukseen, miten kaikki elämä kehittyi yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiksi muodoiksi. Kehitykseen kuului, että kaloista piti tulla sammakoita, sammakoista matelijoita ja vasta dinosaurusten loppuvaiheessa nisäkkäitä. Tärkeä havainto kuitenkin on, että dinosaurusten luita on löy­detty hevosen-, lehmän- ja lam­paanluita muistuttavien luiden jou­kosta (Anderson, A., Tourism falls victim to tyrannosaurus, Nature, 1989, 338, 289 / Dinosaurus may have died quietly after all, 1984, New Scientist, 104, 9.), joten dinosaurusten ja nisäkkäiden on täytynyt elää samaan aikaan.

   Seuraava lainaus viittaa samaan. Se kertoo, miten Carl Werner päätti testata Darwinin teoriaa käytännössä. Hän teki 14 vuotta tutkimusta ja otti tuhansia valokuvia. Tutkimukset osoittivat, että dinosaurukset ja linnut elivät runsaslukuisina ja samaan aikaan dinosaurusten kanssa:

 

Ilman sen kummempaa ennakkotietoa elävistä fossiileista, amerikkalainen ensihoitolääkäri Carl Werner päätti testata Darwinin teoriaa käytännössä… Hän teki laajan, 14 vuotta kestäneen tutkimuksen dinosaurusten ajan fossiileista ja niiden mahdollisista elävistä lajikumppaneista… Werner tutustui paleontologiseen ammattikirjallisuuteen ja vieraili 60 luonnontieteen museossa ympäri maailmaa, joissa hän otti 60 000 valokuvaa. Hän keskittyi vain niihin fossiileihin, jotka oli kaivettu esiin samoista kerrostumista, joissa esiintyy myös dinosaurusfossiileja (Trias-, Jura- ja Liitukausi 250-65 miljoonaa vuotta sitten). Sitten hän vertasi museoista ja alan ammattikirjallisuudesta löytämiään tuhansia muita samanikäisiä fossiileja nykyisin eläviin lajeihin sekä haastatteli useita paleontologeja ja muita alan asiantuntijoita. Tulos oli, että museoista ja paleontologisesta kirjallisuudesta löytyi tuolta aikakaudelta kaikkien nykyisin elävien eliöryhmien fossiileja

   Meille on kerrottu, että dinosaurusten ”valtakaudella” nisäkkäät alkoivat vasta pikkuhiljaa kehittyä, että ensimmäiset nisäkkäät olivat ”pienikokoisia päästäisten kaltaisia olioita, jotka dinosaurusten pelossa viettivät piileskelevää elämää ja liikkuivat vain öisin.” Alan kirjallisuudesta Werner löysi kuitenkin raportteja dinosauruskerrostumista esiin kaivetuista oravista, opussumeista, majavista, kädellisistä ja vesinokkaeläimistä. Hän viittasi myös erääseen vuonna 2004 ilmestyneeseen teokseen. Sen mukaan Trias-, Jura- ja Liitukauden kerrostumista on löydetty 432 nisäkäslajia, joista lähes sata koostuu täydellisistä luurangoista

   Wernerin videohaastattelussa Utahin esihistoriallisen museon kuraattori, tri Donald Burge selittää: ”Löydämme nisäkkäiden fossiileja melkein kaikilta dinosauruskaivannoiltamme. Meillä on kymmenen tonnia nisäkäsfossiileja sisältävää betoniittista savea, jota olemme aikeissa luovuttaa muille tutkijoille. Ei siksi, etteikö se olisi tärkeää, vaan siksi, että elämä on lyhyt ja minä en ole erikoistunut nisäkkäisiin; minä olen erikoistunut matelijoihin ja dinosauruksiin”. Paleontologi Zhe-Xi Luo (Carnegie Museum of Natural History, Pittsburgh) totesi Wernerin videohaastattelussa toukokuussa 2004: “Termi ’dinosaurusten aikakausi’ on harhaanjohtava (misnomer). Nisäkkäät ovat eräs merkittävä ryhmä, joka eli rinnan dinosaurusten kanssa, ja joka on selviytynyt”. (Nämä kommentit kirjassa: Werner C. Living Fossils, s. 172 –173). (14) 

 

Dinosaurukset ja ihmiset. Evoluutioteoriassa pidetään mahdottomana, että ihminen eli yhtä varhain maan päällä kuin dinosaurukset. Sitä ei hyväksytä, vaikka on tiedossa muiden nisäkkäiden esiintyminen samaan aikaan dinosaurusten kanssa ja vaikka muutamat löydöt viittaavat jopa siihen, että ihmisen olisi täytynyt esiintyä ennen dinosauruksia (tavarat ja ihmisfossiilit hiilikerroksissa ym.).

   Historian tiedoissa on kuitenkin runsaasti kertomuksia lohikäärmeistä, jotka muistuttavat dinosauruksia (dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1800-luvulla). The World Book Encyclopedia (Vol. 5, 1973, s. 265) selostaa näitä kertomuksia seuraavasti: "Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan."

   Lisäksi kuvauksia lohikäärmeistä on vanhoissa kalliomaalauksissa, veistoksissa ja maalauksissa. Nämä kuvat muistuttavat suuresti dinosauruksia (kuvia nähtävissä mm. sivulla www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm.), joten näiden suurten tai myös pienten eläinten sukupuuttoon kuolemisesta ei voi olla miljoonia, vaan ainoastaan tuhansia vuosia. Nykyaikanakin kuolee jatkuvasti eläimiä sukupuuttoon.

   Seuraava lainaus liittyy aiheeseen. Kirjoittaja kertoo, miten dinosaurusten kuvia on löydetty mm. inkojen keskuudesta:

 

Elivätkö dinosaurukset ja ihmiset samaan aikaan

 

Mielenkiintoinen tarina Perusta. Pari päivää sitten tuli ohjelma, jossa kerrottiin erilaisia ratkaisemattomia tapauksia, joita tiedemiehet yrittävät ratkaista.

   Yksi niistä oli Perusta Icasta, Ican alueelta, oli löytynyt haudoista kiviä, joihin oli kuvattu nykyisin tunnettuja dinosauruksen kuvia esimerkiksi taistelemaan inkojen kanssa, ruokailemaan yms. Vastaavia kuvakiviä on löytynyt yli 11 000 kpl. Ensimmäiset ”dino”-kivet virallisten lähteiden mukaan löysi espanjalainen pappi vuonna 1525, joissa hän kuvasi olevan Perun Icasta löytyneissä kivissä olevia ihmeellisiä eläimiä. Näin kiviä päätyi silloin myös Espanjan museoihin/arkistoihin.

   Käsite dinosaurus kuvattiin virallisesti vuonna 1841, joihinka aikoihin ensimmäiset dinosauruksien luurangot virallisesti löydettiin. Mielenkiintoista tässä on se, että Ican kivissä ei kuvat dinosauruksen ”luurankoja” vaan ihan eläviä dinosauruksia eri tilanteissa.

   Paleontologi Stephen Czerkas julkaisi kasvissyöjädinosauruksen pinnan vuonna 1993 löytyneen dinosauruksen nahkan fossiilin pohjalta, josta voitiin päätellä, millainen kasveja syövän dinosauruksen pinta oli. Tarkemmin minkä muotoisia sekä kokoisia olivat sarveispiikit nahkan pinnassa ja mistä mihin ne menivät. Tarkemmin (12/1992, v.20 sivulta 1068) http://www.bible.ca/tracks/peru-tomb-art.htm#geology

   Mielenkiintoista tässä on se, että inkat olivat tienneet jo 2000 ennen Kristusta, millainen esimerkiksi tuo kasvissyöjädinosauruksen pinta oli sekä lukuisia muita nykyisin tunnettuja dinosauruslajeja. Tästä linkistä esim. kasvissyöjädinosauruksesta ja inkasta http://www.bible.ca/tracks/peru-tomb-rock-art-man-fighting-dipodocus.jpg

   Tämänhetkinen virallinen käsitys pitää kivien tarinoita mahdottomina, mutta mahdottomana pidetään myös kivien valmistamista ja väärentämistä niin, että niillä huijataan nykyiset paleontologit määrittelemään ne 2000 ennen Kristusta valmistetuiksi tai se, että nämä kivet on löydetty ennen kuin virallisesti dinosaurukset.

   Mikäli kivien arvioitu ikä on oikein, niissä kerrotaan inkojen eläneen dinosauruksien aikana.

   Alla olevasta linkistä lisää dinokivikuvia, sekä Perulaisen geologin (Dr. Don Patton):  http://www.bible.ca/tracks/peru-tomb-art.htm

  Lisäksi dinosauruskuvia on löytynyt muinaisien temppeleiden kaiverruksista: http://www.bible.ca/tracks/tracks-cambodia.htm (15)

 

VEDENPAISUMUS

 

- (1 Moos  7:10) Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.

 

- (1 Moos 10:1,32) Tämä on kertomus Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jaafetin, suvusta. Heille syntyi poikia vedenpaisumuksen jälkeen.

32. Nämä olivat Nooan poikien heimot sukukuntiensa ja kansakuntiensa mukaan; ja niistä haarautuivat kansat maan päälle vedenpaisumuksen jälkeen.

 

- (Matt 24:38,39) Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,

39. eivätkä tienneet, niin kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

 

- (2 Piet 3:5,6) Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta

6. ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.

 

Mitä tulee maailmankaikkeuden ja elämän alkuvaiheisiin, on sekä luomiseen että evoluutioon uskovan käytettävissä täsmälleen sama todistusaineisto. Heillä on samat fossiilit ja muu aineisto, jonka pohjalta he tekevät johtopäätöksiään.

   Maailmankuva vaikuttaa kuitenkin siihen, miten tuloksia tulkitaan. Niinpä kun evolutionisti tulkitsee toisiaan muistuttavia rakenteita, geenejä tai proteiineja, pitää hän niitä todisteena yhteisestä kantamuodosta. Sen sijaan luomiseen uskova pitää samoja asioita todisteena yhteisestä suunnittelijasta, Luojasta, joka on hyödyntänyt samantyyppisiä rakenneratkaisuja ja valmistanut eliöt samanlaista maailmaa varten. Ennakkoasenteet siis vaikuttavat siihen, miten samaa todistusaineistoa tulkitaan.

   Hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on Jacques Monodin – tunnetun biokemistin, Nobelin palkinnon saajan ja henkilön, jota pidetään nykyaikaisen molekyylibiologian luojana – lausunto. Hän myönsi, että on järjetöntä uskoa elävän solun syntyneen sattumalta. Kuitenkaan hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, koska hän torjui ennakolta ainoan järkevän selityksen elämänsynnylle eli Jumalan luomistyön:

 

On täysin järjetöntä uskoa elävän solu syntyneen sattumalta. Kuitenkin uskon niin, koska en näe muutakaan vaihtoehtoa.

 

Toinen hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on ehkä maailman tunnetuimman paleontologin, marxilaisen ateistin, Stephen Jay Gouldin mielipide Jobin kirjassa mainitusta Behemotista. Hän myönsi, että ainut eläin, mihin tämä kuvaus sopii, on dinosaurus (Pandans Tumme, Ordfrontsförlag, 1987). Kuitenkin, koska hän ajatteli dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon miljoonia vuosia sitten, ajatteli hän Jobin kirjan kirjoittajan saaneen tietonsa dinosauruksen luurangoista. Hän ei ottanut huomioon, että Jobin kirjassa, joka on yksi Raamatun vanhimmista, puhutaan elävistä eläimistä, ei kuolleista.

 

- (Job 40:10-18) Katso Behemotia, jonka minä loin niin kuin sinutkin; se syö ruohoa niin kuin raavas.

11. Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.

12. Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut.

13. Sen luut ovat niin kuin vaskiputket, sen nikamat niin kuin raudasta taotut.

14. Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.

15. Sille kantavat satonsa vuoret, joilla kaikki metsän eläimet leikitsevät.

16. Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä.

17. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä.

18. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.

 

Entä vedenpaisumuksen todisteet? Tässä on samanlainen ongelma kuin edellisessä asiassa. Geologiset esiintymät ja niiden historia voidaan tulkita eri tavoin. Nykyään monet evolutionistit jo myöntävät sen, että katastrofit ovat vaikuttaneet kerrostumien syntyyn – vaikka he yleensä uskovat kaiken tapahtuneen hitaiden prosessien seurauksena. Kuitenkin ennakkoasenteensa takia heidän on mahdoton myöntää sitä vaihtoehtoa, että suurin osa maapallon nykyisistä kerrostumista on syntynyt vedenpaisumuksen kautta. Evoluutiosilmälasit vaikuttavat siihen, että he tulkitsevat kaiken miljoonien vuosien valossa.

   Kaikesta huolimatta on monia syitä uskoa vedenpaisumuksen historiallisuuteen. Seuraavassa on muutamia syitä:

 

٠ Kun perimätiedossa on kertomuksia lohikäärmeistä, jotka muistuttavat dinosauruksia, kerrotaan niissä myös vedenpaisumuksesta. Eräiden arvioiden mukaan vedenpaisumuskertomuksia on noin puoli tuhatta:

 

Maailmasta tunnetaan puolisen tuhatta eri kulttuuria, muiden muassa Krei­kan, Kiinan, Perun sekä Pohjois-Ame­rikan alkuperäiskansojen joukosta, joiden legendojen ja myyttien kirjoon liittyy väkevä kertomus suuresta tul­vasta, joka on muuttanut kansan histo­rian kulkua. Monissa tarinoissa sel­viytyjiä on harvalukuinen joukko, ai­van kuin Ukko-Nooan tapauksessa. Monesti tulvan aiheuttajina pidettiin jumalia, jotka olivat syystä tai toisesta kyllästyneet ihmiskuntaan. Väki oli kenties turmeltunutta, kuten Nooan aikana ja Pohjois-Amerikan lounais­osien hopi-intiaanien tarussa tai oli käynyt liian monilukuiseksi ja me­luisaksi, kuten Gilgamesh-eepoksessa. (Kalle Tai­pale: Levoton maapallo, s. 78)

 

٠ Moni pitää Nooaa taruolentona, mutta esim. Josefus ja Berosus kertovat Nooan arkin jäännöksistä. Lisäksi häneen viitataan useaan kertaan muissa Raamatun kirjoissa Ensimmäisen Mooseksen kirjan lisäksi:

 

- (1 Moos 6:9-11) Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

10. Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet.

11. Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.

 

- (Jes 54:9) Sillä tämä on minulle, niin kuin olivat Nooan vedet: niin kuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.

 

- (Hes 14:14) ja sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.

 

- (Matt 24:37) Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.

 

- (Luuk 3:36) tämä Kainamin, tämä Arfaksadin, tämä Seemin, tämä Nooan, tämä Laamekin,

 

- (Hebr 11:7) Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.

 

- (1 Piet 3:20) jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

 

- (2 Piet 2:5) Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.

 

٠ Monissa televisio-ohjelmissa on saatettu kuvata sitä, miten meri on peittänyt nykyisin kuivia alueita, kuten Saharaa. Monet geologit myöntävätkin, että monet kerrostumat ovat merellistä alkuperää. J.S. Shelton viittasi tähän merkilliseen paradoksiin, ja miten valtaosa mantereitten pinnasta on merellisten kivilajien peitossa:

 

Mantereilla merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on eräs niistä yksinkertaisista tosiasioista, joka vaatii selitystä ollen kaiken sen ytimessä, joka liittyy ihmisen jatkuviin pyrkimyksiin ymmärtää geologisen menneisyyden muuttuvaa geografiaa. (16)

 

Geologian isäksi mainittu James Hutton teki saman havainnon jo muutama vuosisata sitten. Hän kirjoitti kirjassaan, miten maan kerrostumissa näkyy jäänteitä merellisistä fossiileista:

 

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

 

٠ Vuorten huipuilla esiintyy runsaasti merieläinten fossiileja. Niitä on Alpeilla, Andeilla, Himalajalla ja muissa vuoristoissa. Seuraavat kuvaukset liittyvät Mount Everestiin, maailman korkeimpaan vuoreen. Ensimmäinen lainaus vuodelta 1938 kertoo, miten Mount Everestin huipulta voidaan löytää kivettyneiden kalojen jäännöksiä. Toinen lainaus viittaa samaan havaintoon:

 

Himalajan jäätiköissä on härkien ja hevosten luita. Jäävyörymä, joka oli saanut alkunsa 5000 metrin korkeudessa olevalta jäätiköltä, toi tullessaan tuollaisia luita.

   Suuri englantilainen retkikunta, joka pääsi miltei Mount Everestin huipulle, löysi näissä korkeuksissa kivettyneitä kaloja, jotka makasivat vuorella. (17)

 

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. (18)

 

٠ Vedenpaisumus selittää runsaat fossiililöydöt maaperässä. Fossiileja voi syntyä vain siten, että kuolleet eliöt peittyvät nopeasti; muuten ne mätänevät muutamassa viikossa. Esim. dinosaurusfossiilien esiintyminen kovien kallioiden keskellä (tarvitaan usein poraa ja muita järeitä työvälineitä irrottamaan niitä kallioista) on mahdollista ymmärtää vain sillä tavalla, että pehmeä lieju on peittänyt nämä eläimet. Sen jälkeen lieju on kovettunut niiden ympärille kuin sementti.

   Seuraava kuvaus liittyy aiheeseen. Se kertoo, miten dinosaurukset löytyvät kovien kallioiden sisältä, mikä osoittaa, että niiden on täytynyt tulla pehmeän liejun peittämäksi. Lieju on sitten kovettunut niiden ympärille. Vain vedenpaisumuksessa, mutta ei normaalissa luonnon kiertokulussa, voisimme odottaa tapahtuvan jotain sellaista (kirjoituksessa on viittaus myös siihen, miten vesipyörteet ovat voineet kasata dinosaurusten luita). Kirjoitukseen on jälkeenpäin lisätty lihavoinnit, jotta asia tulisi selvemmäksi:

 

Hän meni Etelä-Dakotan autiomaihin, joissa on kirkkaanvärisiä punaisia, keltaisia ja oranssisia kallioseinämiä ja kallionlohkareita. Jo muutamassa päivässä hän löysi kallionseinämästä joitakin luita, joiden hän arvioi olevan sellaisia, joita hän oli lähtenyt etsimään. Kun hän kaivoi kalliota luiden ympäriltä, hän totesi, että luut olivat eläimen rakenteen mukaisessa järjestyksessä. Ne eivät olleet kasassa kuten dinosauruksien luut usein ovat. Monet tällaiset kasat olivat ikäänkuin voimakkaan veden pyörteen tekemiä.

   Nyt nämä luut olivat sinisessä hiekkakivessä, joka on hyvin kovaa. Hiekkakivi oli poistettava tiehöylällä ja irrotettava räjäyttämällä. Brown ja hänen apulaisensa tekivät melkein seitsemän ja puoli metriä syvän kuopan luiden irti saamiseksi. Yhden suuren luurangon irrottaminen vei heiltä kaksi kesää. He eivät suinkaan poistaneet luita kivestä. He kuljettivat kivenlohkareet rautateitse museoon, missä tiedemiehet pystyivät veistämään kiviaineksen pois ja kokoamaan luurangon. Tämä tyrannilisko seisoo nyt museon näyttelyhallissa. (s. 72, "Dinosaurus" / Ruth Wheeler ja Harold G. Coffin)

 

٠ Osoitus siitä, että suurin osa kerrostumista on muodostunut lyhyiden ajanjaksojen aikana – muutamissa päivissä tai viikoissa – on se, ettei monien kerrostumien välillä ole havaittu eroosiota. Kerrostumien rajat saattavat olla täysin tasaisia. Kuitenkin on mahdotonta, etteivät tuuli, vesi ja sade vaikuttaisi lainkaan pitkien ajanjaksojen aikana, kun ne nykyaikanakin muokkaavat maisemaa ja tekevät pinnat epätasaisiksi. Esim yksi kova rankkasade voi tehdä syviä uurteita.

   Osoitus siitä, miten kerrostumat voivat muodostua nopeasti, on myös St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä tapahtunut prosessi v. 1980.  Silloin muodostui lähes 200 metriin paksuudelta maakerrostumia toistensa päälle ja vain muutamassa viikossa. Näihin tapahtumiin ei tarvittu miljoonia vuosia. Samanlaiset nopeat prosessit ovat saattaneet tapahtua vedenpaisumuksen yhteydessä, ja sillä ovat selitettävissä useimmat maailman kerrostumista.

 

JUMALAN YHTEYTEEN PÄÄSY. Edellä on käsitelty maailmankaikkeuden ja elämän alkuvaiheita. On todettu, että naturalistista maailmankatsomusta edustavilla tiedemiehillä ei ole selviä vastauksia näihin asioihin. Heillä on teorioita, mutta nämä teoriat ovat vastoin kokeellista tiedettä (maailmankaikkeuden synty tyhjästä, elämän synty itsestään ym.) ja kömpelöitä yrityksiä korvata Jumala luojana. Paljon järkevämpää on pitäytyä siinä näkemyksessä, että Jumala on luonut kaiken. Tai niin kuin Paavali kirjoitti, että luomakuntaa tarkkailemalla voimme havaita Luojan ja Jumalan olemassaolon. Jos joku kieltää ja torjuu tämän, on hän hengellisen sokeuden vallassa:

 

- (Room 1:19-22) sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

 

Entä Jumalan yhteyteen pääsy? Moni saattaa ajatella, ettei tätä asiaa kannata pohtia kovin vakavissaan, mutta miksikö ei pitäisi pohtia? Sillä jos Jumala on olemassa, on varmasti kaikkein tärkein asia päästä hänen yhteyteensä ja saada varmuus hänen hyväksynnästään. Se on varmasti tärkeämpää kuin vajavaisten ihmisten hyväksyntä. Olemmehan tekemisissä maailmankaikkeuden Luojan kanssa.

   Miten sitten pääsemme Jumalan yhteyteen ja miten saamme hänen hyväksyntänsä? Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

 

Olemme itsessämme vajavaisia. Ensinnäkin on tärkeä huomata, että emme voi itsestämme käsin saada syntien anteeksiantamusta. Syy on yksinkertainen: meidän oma vajavaisuutemme. ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room 3:23). Se tarkoittaa, että voi olla pieniä ja suuria syntisiä, mutta silti kaikki ovat syntisiä eivätkä täytä Jumalan mittaa:

 

- (Room 3:9) Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla.

 

- (Gal 3:22) Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

 

Jumala on itse lähestynyt meitä. Vaikka jokainen ihminen on itsessään puutteellinen eikä voi teoillaan päästä Jumalan yhteyteen, Raamatun hyvä sanoma kuitenkin on, että Jumala itse on lähestynyt meitä ja poistanut esteet itsensä ja ihmisten väliltä. Jumala oli Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kautta kuten seuraavat jakeet osoittavat. Hän teki sen, mihin me emme pystyneet. Motiivina oli ja on hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan ja että pääsisimme hänen yhteyteensä:

 

- (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

 

- (1 Joh 4:10) Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

 

- (2 Kor 5:19,20) Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

 

Pelastus saadaan myös lahjaksi ilman ainoatakaan tekoa. Se on mahdollista, koska synnit on jo sovitettu ja viety pois Jeesuksen Kristuksen kautta. Se on hyvä uutinen niille, jotka ovat huomanneet oman puutteellisuutensa. He voivat saada kaiken lahjaksi ilman vaivannäköä. Lisäksi otettuaan pelastuksen lahjan vastaan, he ovat koko ajan hyväksyttyjä ja Jumalan armon alla:

 

- (Ilm 21:6) Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

 

- (Ilm 22:17) Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

 

- (Room 5:1,2) Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

 

Niinpä jos sinä itse haluat saada iankaikkisen elämän ja syntisi anteeksi, ota huomioon seuraavat tärkeät asiat:

 

Käänny Jumalan puoleen! Jos olet ollut erossa Jumalasta, on tietysti tärkeintä, että käännyt hänen puoleensa. Tee kuten tuhlaajapoika Jeesuksen vertauksessa. Hän ei pysynyt etäällä isästään vaan kääntyi tämän puoleen. Sen seurauksena isä otti hänet syleillen vastaan:

 

- (Luuk 15:13,17-20) Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.

17. Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!

18. Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi

19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'

20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.

 

Tunnusta syntisi! Sinulla on varmasti syntejä tunnollasi. Ehkä kyseessä on haureellisuus ja avioliiton ulkopuoliset suhteet (Hebr 13:4), katkeruus, syytökset ja anteeksiantamattomuus (Matt 6:14,15), okkultismi (5 Moos 18:10-12), penseys, itsekkyys tai joku muu synti. Tunnusta kaikki nämä mieleesi tulevat synnit Jumalalle. Et ansaitse niiden kautta pelastusta, mutta ne on hyvä tunnustaa, etteivät ne paina omaa mieltäsi:

 

- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

 

- (San 28:13) Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

 

Vastaanota Jeesus elämääsi! Kolmas tärkeä asia on ymmärtää, että pelastus ja iankaikkinen elämä ovat ainoastaan Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tie, ei vain tiennäyttäjä. Kukaan ihminen ei voi tulla Jumalan tykö muutoin kuin hänen kauttaan, ei Buddhan kautta, ei Muhammedin kautta, ei paavin kautta, ei kirkon kautta – ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta, josta oli etukäteen ennustettu ja joka eli synnittömän elämän puolestamme ja vei syntimme ristille. (Monet ymmärtävät teoriassa kaikki nämä asiat, mutta he eivät ole koskaan luovuttaneet itseään Jumalalle ja laittaneet toivoaan yksin Kristukseen. Jumala on heidän elämässään ikäänkuin suljetussa lokerossa). Siksi sinun on käännyttävä Hänen puoleensa ja vastaanotettava Hänet elämääsi, niin saat iankaikkisen elämän. Älä torju Häntä, vaan luovuta itsesi Hänelle ja toivota Hänet tervetulleeksi. Tästä aiheesta on kirjoitettu seuraavasti:

 

- (Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;

40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

 

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

 

- (Ilm 3:20) Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

 

Niinpä jos olet vastaanottanut hänet elämääsi, on sinulla silloin Jumalan lapseus ja iankaikkinen elämä. Sinulla on tämä elämä huolimatta siitä, miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Älä vain perusta pelastusvarmuuttasi omiin vaihteleviin tunteisiisi, vaan Raamatun sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, koska eihän laivan ankkuriakaan heitetä koskaan laivan sisään vaan aina sen ulkopuolelle.

 

- (Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

 

- (1 Joh 5:11-13) Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

 

PELASTUSRUKOUS. Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Andy Knoll (2004) PBS Nova interview, 3. toukokuuta 2004,  sit. Antony Flew & Roy Varghese (2007) There is A God: How the World’s Most Notorious Atheist Changed His Mind. New York: HarperOne

2. Darwin, F & Seward A. C. toim. (1903, 1: 184): More letters of Charles Darwin. 2 vols. London: John Murray.

3. Christopher Booker: “The Evolution of a Theory”, The Star, Johannesburg, 20.4.1982, s. 19

4. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 257

5. Rodney Stark, s. 184

6. Stephen Jay Gould: The Panda’s Thumb, (1988), s. 182,183. New York: W.W. Norton & Co.

7. Niles Eldredge (1985): “Evolutionary Tempos and Modes: A Paleontological Perspective” teoksessa Godrey (toim.) What Darwin Began: Modern Darwinian and non-Darwinian Perspectives on Evolution

8. Tiedot sivulta: www.kreationismi.fi

9. Koulubiologian analyysi osa 2 / Evoluutioteorian analyysi, Mikko Tuuliranta

10. Many dino fossils could have soft tissue inside, Oct 28 2010, news.nationalgeographic.com/news/2006/02/0221_060221_dino_tissue_2.html

11. Nielsen-March, C., Biomolecules in fossil remains: Multidisciplinary approach to endurance, The Biochemist 24(3):12-14, June 2002; www.biochemist.org/bio/02403/0012/024030012.pdf

12. http://creation.com/redirect.php?http://www. youtube.com/watch?v=QbdH3l1UjPQ

13. Matti Leisola: Evoluutiouskon ihmemaassa, s.146

14. Mikko Tuuliranta: Koulubiologia jakaa disinformaatiota, kirjassa Usko ja tiede, s. 131,132

15. Keskustelu /  Kauppalehti.   5.2.2012, jkorpi

16. J.S. Shelton: Geology illustrated

17. Raamatullinen aikakauskirja, s. 17

18. Maapallo ihmeiden planeetta, s. 55

 

 

 

 

 

 




free hit counters