Nature

Jarin etusivulle | Jarin kirjoituksia

Josefuksen teos Juutalaissodan historia ja Raamatun historia

 

 

Mitä tulee suhtautumiseen Raamatun kirjoituksiin, on tyypillinen asenne ylimielisyys. Siihen syyllistyvät varsinkin ihmiset, joiden maailmankatsomus perustuu naturalismiin. He ovat varmoja, ettei ole mitään yliluonnollista ja että maailmankaikkeuden ja elämän olemassaolo voidaan selittää ilman Jumalan olemassaoloa. Kuitenkin, jos heiltä kysyy muutamia yksinkertaisia kysymyksiä liittyen kaiken alkuun, eivät he voi antaa niihin järkeviä ja tieteellisiä vastauksia. He ovat ymmällä tai eivät pysty antamaan järkeviä vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

 

• Miten tyhjästä tai olemattomuudesta voi tulla mitään, kuten oletetaan tapahtuneen alkuräjähdyksessä? Tämä asia on vastoin tosi luonnontiedettä ja käytännön havaintoja. David Berlinski on ottanut kantaa tähän matemaattiseen ongelmaan: ”Turha väittää, että ei mistään syntyy jotakin, kun kuka tahansa matemaatikko ymmärtää sen olevan pelkkää pötyä” (Ron Rosenbaum: ”Is the Big Bang Just a Big Hoax? David Berlinski Challenges Everyone.” New York Observer 7.7.1998)

• Miten vety, jonka oletetaan syntyneen alkuräjähdyksessä, on voinut muuttua ihmisiksi, kiviksi, kaloiksi, kukkasiksi tai visertäviksi linnuiksi? Onko nyt havaittu vedyn kokevan samanlaista muuttumista ihmisiksi, eläimiksi tai kasveiksi? Vai eivätkö tällaiset ajatukset edusta tieteissatuja?

• Jos elämä on syntynyt itsestään, miksi sitä ei ole todistettu?

• Jos kaikki nykyiset lajit ovat peräisin yhdestä ja samasta alkusolusta, edellyttäisi se sitä, että on olemassa runsaasti puolivalmiita, aisteja, jalkoja, käsiä ja muita elimiä. Miksi kaikki nykyiset lajit sekä fossiilit ovat kuitenkin valmiita? Jopa tunnettu ateisti Richard Dawkins on myöntänyt tämän: Havaintoihin perustuva tosiasia on, että jokainen laji ja jokainen jokaisessa lajissa oleva elin, jota on tähän mennessä tutkittu, on hyvä siinä, mitä se tekee. Lintujen, mehiläisten ja lepakoiden siivet ovat hyviä lentämisessä. Silmät ovat hyviä näkemisessä. Lehdet ovat hyviä yhteyttämisessä. Elämme planeetalla, jossa ympärillämme on kenties kymmenenmiljoonaa lajia, joista jokainen ilmaisee itsenäisesti vahvan harhan näennäisestä suunnittelusta. Kukin laji sopii hyvin erityiseen elämäntapaansa.” (Richard Dawkins: Jumalharha (The God Delusion), s. 153)

 

Mitä edellisestä voidaan päätellä? Nämä muutamat esimerkit osoittavat hyvin, miten naturalistiset standarditeoriat maailmankaikkeuden ja elämän alusta ovat mielikuvituksen tuotetta. Tieteen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, vaikka jotkut ateistitiedemiehet yrittävät muuta väittää. Tosi tiede ei ole koskaan osoittanut galaksien, tähtien tai elämän syntyä kuten toiset rehelliset tiedemiehet ovat myöntäneet.

   Entä Raamatun historia? On tosi, ettemme voi todistaa historian tapahtumia jälkikäteen. Esim. luomista ei voi todistaa jälkikäteen – vaikka edelliset esimerkit osoittivat, että Jumalan luomistyö on paljon järkevämpi vaihtoehto kuin naturalistiset syntyteoriat – kuten ei voida todistaa muitakaan Raamatun tapahtumia. Kuitenkin, jos muissa lähteissä viitataan samoihin tapahtumiin, henkilöihin ja paikkoihin kuin Raamatussa, on perusteltua olettaa, että Raamattu on historiallisesti luotettava. Mitä enemmän muissa lähteissä mainitaan samoja asioita kuin Raamatussa, sitä luotettavampana voimme pitää Raamatun sisältöä.

   Seuraavassa on tarkoitus tutkia historioitsija Josefuksen teosta Juutalaissodan historia. (Josefus on kirjoittanut myös toisen tunnetun teoksen, ”Juutalaisten muinaishistoria”, jossa viitataan useisiin Vanhan testamentin tapahtumiin sekä Uudesta testamentista tuttuihin henkilöihin: ylipapit Hannas ja Kaifas, useat hallitsijat, Johannes Kastaja, Jeesus sekä Jeesuksen veljen Jaakobin kuolema.). Se on mielenkiintoinen teos, joka käsittelee vuonna 70 tapahtunutta Jerusalemin tuhoa ja siihen johtanutta kehitystä.

   Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Josefus oli itse tapahtumissa mukana. Hän otti juutalaisena aluksi osaa kapinaan, ollen sen johtohenkilöitä, mutta hän kääntyi roomalaisten puolelle jouduttuaan vangiksi. Sen jälkeen hän yritti vaikuttaa maanmiehiinsä, jotta Jerusalem ja sen temppeli säilyisivät. Hänen taivuttelunsa eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaan seurauksena oli Jerusalemin piiritys ja temppelin tuho – asia, josta mm. Daniel ja Jeesus olivat ennustaneet.

   Seuraavaksi lähdemme siis käsittelemään Josefuksen teosta Juutalaissodan historia.

 

Egyptistä lähtö ja ihmeet. Aluksi silmäys vuosituhansien taakse. Josefus mainitsi Juutalaissodan historian johdannossa israelilaisten olosta Egyptissä. Samoin hän viittasi puheessa omalle kansalleen samaan asiaan, Egyptissä tapahtuneisiin ihmeisiin sekä myöhemmin tapahtuneeseen Babylonian vankeuteen. Hän tuskin olisi maininnut näitä tapahtumia, joista kerrotaan Raamatussakin, ellei niitä olisi pidetty juutalaisten keskuudessa todellisina historiallisina tapahtumina:

 

6.17. Juutalaisten muinaishistorian kertomista pidän tässä yhteydessä epäajankohtaisena ja jopa tarpeettomana. Tarkoitan kertomusta kansan alkuperästä ja sen muuttamisesta Egyptistä, kuvausta seudusta, jonne he tulivat vallattuaan sen ja sen jälkeen asettuivat sinne asumaan, ja kuinka he sitten taas siirtyivät sieltä pois. Näin menettelen, koska monet juutalaiset ennen minua ovat tarkasti kertoneet esi-isien historian.

 

4.375. Kun Josefus oli näillä sanoilla antanut varoituksensa, monet pilkkasivat häntä muurilta. Useat herjasivat, toiset jopa ampuivat häntä kohti nuolillaan. Koska hän ei saanut näillä ilmeisillä järkisyillä heitä vakuuttumaan, hän siirtyi puheessaan oman kansansa historian tapahtumiin… Kerronko myös esi-isiemme muuttamisesta Egyptiin? Eivätkö he olleet vierasmaalaisten hallitsijoiden hirmuvaltaan alistettuina neljäsataa vuotta? Vaikka heidän oli mahdollista asein ja nyrkein puolustautua, he jättivät asiansa Jumalan hoitoon. Kukapa ei tietäisi, että Egypti tuli täyteen kaikenlaisia elukoita ja että kaikki taudit turmelivat sitä. Maa tuli hedelmättömäksi Niilin ehdyttyä. Kymmenen vitsausta seurasi toistaan, ja niiden vuoksi esi-isämme lähetettiin pois aseellisen saattueen kanssa ilman verenvuodatusta ja ilman vaaraa. Jumala vei heidät tulevan pyhäkkönsä vartijoiksi… Tehän tiedätte myös Babylonian vankeudesta, jossa kansamme eli pakkosiirtolaisena seitsemänkymmentä vuotta eikä pyrkinyt ottamaan vapautta väkisin vaan sai sen kun Kyyros lahjoitti sen heille Jumalan kunniaksi. Hän tosiaan lähetti heidät pois, ja he saivat palvella Liittolaistaan Jumalaa pyhäkössään.

 

Fariseukset ja saddukeukset esiintyvät toistuvasti Uuden testamentin sivuilla. Mm. Matteus 16:1 kertoo, miten nämä kaksi ryhmää lähestyivät Jeesusta: Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytämään häntä näyttämään heille merkin taivaasta.” Lisäksi Apostolien teoissa viitataan näihin kahteen ryhmään ja niiden eroihin. Paavali oli neuvoston edessä syytettynä, ja hänen puheensa seurauksena fariseukset ja saddukeukset alkoivat kinastella:

 

- (Apt 23:6-10) Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana".

7 Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nousi riita fariseusten ja saddukeusten kesken, ja kokous jakautui.

8 Sillä saddukeukset sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ei enkeliä eikä henkeä, mutta fariseukset tunnustavat kumpaisetkin.

9 Ja syntyi suuri huuto, ja muutamat kirjanoppineet fariseusten puolueesta nousivat ja väittelivät kiivaasti ja sanoivat: "Emme löydä mitään pahaa tässä miehessä; entäpä jos henki tai enkeli on hänelle puhunut?"

10 Ja kun riita yhä kiihtyi, pelkäsi päällikkö, että he repisivät Paavalin kappaleiksi, ja käski sotaväen tulla alas ja temmata hänet heidän keskeltään ja viedä hänet kasarmiin.

 

Seuraavassa on siis muutamia Josefuksen mainintoja näistä kahdesta uskonnollisesta ryhmästä, fariseuksista ja saddukeuksista, jotka toistuvasti esiintyvät Uuden testamentin sivuilla, yleensä Jeesuksen ja apostolien vastustajina:

 

2.110. Kasvavassa määrin Aleksandran rinnalla otti hallitsemiseen osaa eräs juutalaisten ryhmä fariseukset, jonka jäseniä pidettiin muita hurskaampina ja lakia tarkimmin noudattavina. Heidän tahtoaan Aleksandra noudatti erittäin paljon, sillä hän oli itsekin syvästi Jumalaa pelkäävä. Mutta nämä käyttivät hyväkseen naisen hyväuskoisuutta ja tulivat ennen pitkää valtion varsinaisiksi hallitsijoiksi.

 

2.119. Juutalaisten keskuudessa on nimittäin kolme filosofista koulukuntaa. Ensimmäisen jäsenet ovat fariseuksia, toisen saddukeuksia. Kolmatta, jonka jäseniä pidetään erityisen hurskaina, sanotaan essealaisiksi.

 

14.162. Kahdesta ensin mainitusta fariseuksia pidetään tarkimpina lain selittäjinä, ja he ovat johtavan ryhmän asemassa. He katsovat kohtalon ja Jumalan johtavan kaikkea. Heidän mukaansa oikein ja väärin toimiminen on tosin ihmisten vallassa, mutta jokaiseen tekoon vaikuttaa myös kohtalo. Jokainen sielu on kuolematon, mutta vain hyvien sielut siirtyvät toiseen ruumiiseen, kun taas pahojen sielut kokevat iankaikkisen rangaistuksen. – Koulukunnista toinen, saddukeukset, kieltää kokonaan kohtalon ja asettaa Jumalan sekä pahan tekemisen että sen näkemisenkin ulkopuolelle. He sanovat, että hyvä ja paha johtuvat ihmisten omasta valinnasta ja että kunkin ihmisen tahdosta riippuu, kumman puolelle hän asettuu. Sielun kuolemattomuuden sekä rangaistukset ja palkitsemiset Hadeksessa he kieltävät kokonaan.

 

Helluntai, pääsiäinen ja muut juutalaiset juhlat ovat Raamatusta tunnettuja. Myös Josefus on viitannut näihin juhliin, joiden alkuperä on tuhansien vuosien takaa eli jo Mooseksen aikakaudelta:

 

3.253. Kun helluntaiksi kutsuttu juhla tuli, temppeliä ympäröivä alue ja koko kaupunki täyttyivät maaseudulta tulleesta väestöstä, joka enimmäkseen oli aseistettua.

 

3.8. …Juuri silloin oli alkamassa happamattoman leivän juhla, jota juutalaiset nimittävät pääsiäiseksi ja jolloin suuri määrä uhreja annetaan teurastettavaksi. Maaseudulta saapui valtava joukko väkeä juhlanviettoon.

 

1.39. …Kun helluntai tuli – näin juutalaiset nimittävät erästä juhlaa, joka on seitsemän viikkoa pääsiäisen jälkeen ja on saanut nimensä välillä olevien päivien lukumäärästä – kansaa tuli kokoon, ei juhlanvieton tavan vuoksi, vaan katkeruuden ajamana. Valtava joukko väkeä virtasi Galileasta ja Idumeasta, Jerikosta ja Pereasta Jordanin takaa.

 

10.449. …Kaikki maltilliset kansalaiset olivat peloissaan siitä, että heitä rangaistaisiin kapinallisten tähden, sillä murhatyö oli kaiken lisäksi tapahtunut sapattina, jolloin uskonnollisista syistä oli pidättäydyttävä sellaisista töistä, jotka muulloin olivat luvallisia.

 

2.398. Niinpä happamattoman leivän juhlan aikana, jolloin juutalaiset juhlivat Egyptin orjuudesta vapautumista ja isiensä maahan pääsemistä, tikarimiehet hyökkäsivät yöllä vartijoiden huomaamatta.

 

7.228. Myös ylimmäinen pappi meni heidän kanssaan pyhäkköön mutta ei aina vaan sapatteina ja uudenkuun päivinä ja muina perinnäisinä juhlapäivinä tai koko kansan viettäminä vuosittaisina juhlina.

 

Caesar, Kleopatra ja Marcus Antonius ovat tunnettuja historian kirjallisuudessa, ja heihin on viitannut myös Josefus. Hän mainitsee Caesarin murhasta, Kleopatran pahuudesta sekä Antoniuksesta. Samoja aiheita on käsitelty useissa filmeissä. Seuraavissa lainauksissa Josefus viittaa myös kuningas Herodekseen, joka mainitaan mm. Matteuksen evankeliumissa (Matt 2:1: Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin):

 

1.218. Tähän aikaan roomalaisten keskuudessa puhkesi suuri sisällissota Cassiuksen ja Brutuksen murhattua salakavalasti Caesarin, joka oli pitänyt valtaa käsissään kolme vuotta ja seitsemän kuukautta. Tämä murha sai aikaan hirmuisen sekasorron.

 

2.277… Kaupunkiin tullessaan Herodes sai loistavan vastaanoton Kleopatralta, joka toivoi saavansa hänestä sotapäällikön valmistamalleen sotaretkelle. Herodes kuitenkin torjui kuningattaren tarjouksen, ja talven ankaruutta ja Italian levottomuuksia uhmaten hän purjehti Roomaan.

 

4.358. Kuningas Herodes suoritti erottelun kaupungin väestön keskuudessa. Ne, jotka olivat olleet hänen kannattajiaan, hän sai kiitoslahjoilla entistä myötämielisemmiksi itseään kohtaan. Antigonoksen kannattajat hän surmautti. Rahanpuutteen vuoksi hän lyötätti rahaksi kaikki omistamansa arvoesineet ja lähetti sitten rahat Antoniukselle ja hänen lähimmille miehilleen. Mutta kaikella tälläkään hän ei säästynyt vastoinkäymisiltä, sillä Antonius, jonka Kleopatraa kohtaan tuntema rakkaus oli sokaissut, antoi intohimonsa hallita kaikkia asioitaan. Kleopatra oli tuhonnut oman perheensä, niin ettei siinä enää ollut verta vuodatettavaksi. Ja nyt hän kohdisti murhanhimonsa vieraisiin.

 

Herodes Suuri ja Arkelaus. Jo edellisissä lainauksissa viitattiin kuningas Herodekseen. Hän oli innokas rakennuttuja - hän rakennutti mm. Jerusalemin temppelin, Antonian linnan, Masadan vuorilinnoituksen sekä perusti Apostolien teoista tunnetun Kesarean kaupungin – mutta hän oli myös julma hallitsija.

   Hänen pahuudestaan on osoituksena se, että hän surmasi oman vaimonsa Mariammen ja kolme poikaansa monien muiden ohella. Kerrotaan myös, että kuninkaan poika Arkelaus (Matt 2: 22 Mutta kun hän kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle.), josta tuli Herodeksen seuraaja, tanssi, lauloi ja riemuitsi isänsä kuolinpäivänä. Tämä osoittaa, miten Herodes epäonnistui oman perheensä parissa:

 

7.661… Silloin kuningas – sairauteensa nähden tavattoman kovalla äänellä huutaen – lähetti heti henkivartijansa tappamaan Antipaterin ja käski haudata hänet Hyrkaniaan. Sitten hän taas muutti testamenttiaan nimittäen vanhimman poikansa Arkhelaoksen kruununperijäkseen sekä nimitti tämän veljen Antipaan tetrarkiksi.

 

8.665. Elettyään poikansa tappamisen jälkeen viisi päivää Herodes kuoli. Hän oli hallinnut kolmekymmentäneljä vuotta laskettuna siitä hetkestä, jolloin hän Antigonoksen tapatettuaan otti hallitusohjat, sekä kolmekymmentäseitsemän vuotta siitä, jolloin roomalaiset julistivat hänet kuninkaaksi. Elämässään hän jos kukaan oli yleisesti ottaen onnettaren suosikki. Vaikka olikin tavallisesta kansasta lähtöisin, hän saavutti kuninkuuden, ja pidettyään sitä hallussaan niinkin pitkän ajan hän jätti sen jälkeläisilleen. Vain perhe-elämässään hän oli onnettomampi kuin kukaan.

 

Juudas galilealainen. Apostolien teoissa, lainopettaja Gamalielin puheessa, viitattiin Juudas galilealaiseen, joka oli eräänlainen kansankiihottaja ja kapinallinen. Gamaliel lausui neuvostolle seuraavat sanat (Apt 5:35-39): "Israelin miehet, kavahtakaa, mitä aiotte tehdä näille miehille. Sillä ennen näitä päiviä nousi Teudas, sanoen jokin olevansa, ja häneen liittyi noin neljäsataa miestä; hänet tapettiin, ja kaikki, jotka olivat häneen suostuneet, hajotettiin, ja he joutuivat häviöön. Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin. Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."  

   Sama henkilö, Juudas galilealainen mainitaan myös Josefuksen kirjassa pari kertaa. Lisäksi jälkimmäisessä lainauksessa viitataan Syyrian maaherra Kyreniukseen (Luuk 2:2) sekä Juudas Gallialaisen poikaan, joka vuosikymmeniä myöhemmin taisteli roomalaisia vastaan:

 

1.117. Arkhelaoksen hallintoalue… Hänen hallintonsa aikana muuan galilealainen Juudas-niminen mies yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille ja kunnioittivat Jumalan ohella kuolevaisia valtiaita. Tämä mies oli lainopettaja, ja hänellä oli oma ryhmänsä, jolla ei ollut mitään yhteistä muiden ryhmäkuntien kanssa.

 

8.433. Samaan aikaan eräs Menahem, Juudas Galilealaiseksi kutsutun miehen poika, otti mukaansa lähimmät kumppaninsa ja meni Masadalle. Juudas oli erittäin vaikutusvaltainen kirjanoppinut, joka muinoin Quirinuksen hallintokaudella oli nuhdellut juutalaisia siitä, että he Jumalan ohella tottelivat myös roomalaisia. Masadalla Menahem murtautui kuningas Herodeksen asevarastoon ja aseisti maanmiestensä lisäksi myös muita rosvoja käyttääkseen heitä henkivartiostonaan.

 

Pilatus on tunnettu siitä, että hän lopulta tuomitsi Jeesuksen kuolemaan kansan yllytyksestä. Esim. roomalainen Tacitus mainitsi Annaaleissaan Jeesuksen, Pilatuksen sekä keisari Tiberiuksen: "Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla."

   Myös Josefus on viitannut tähän hallitusmieheen, jonka nimi on tullut tunnetuksi Jeesuksen kautta. Lisäksi hän mainitsee samassa yhteydessä keisari Augustuksen (Luuk 2:1) sekä keisari Tiberiuksen (Luuk 4:1), jotka molemmat on mainittu Uudessa testamentissa:

 

1.167… Kun Augustus oli kuollut hallittuaan Rooman valtakuntaa viisikymmentäseitsemän vuotta kuusi kuukautta ja kaksi päivää, valta siirtyi Julian pojalle Tiberiukselle…

2.169. Kun Tiberius lähetti Pilatuksen Juudean prefektiksi, tämä kuljetti salaa öiseen aikaan Jerusalemiin keisarin kuvat, joita nimitetään sotamerkeiksi. Seuraavana päivänä tämä teko aiheutti juutalaisten keskuudessa erittäin suurta levottomuutta. Ne, jotka tulivat lähelle, kauhistuivat näkemäänsä aivan kuin heidän lakinsa olisi tallattu jalkoihin. Laithan kieltävät asettamasta mitään kuvaa kaupunkiin. Kaupungin väestön suuttumus sai aikaan sen, että myös maaseudulta virtasi väkeä koolle suurin joukoin. Rynnättyään Pilatuksen luo Kesareaan juutalaiset pyysivät, että hän veisi merkit pois Jerusalemista ja pitäisi voimassa heidän perinnäiset lakinsa.

 

Keisari Claudius (Apt. 18:2) sekä maaherrat Felix ja Festus ovat kaikki Uudessa testamentissa mainittuja henkilöitä. Apostolien teoissa kerrotaan, miten Paavali kohtasi molemmat maaherrat (Apt 24:27-25:1: Mutta kahden vuoden kuluttua Porkius Festus tuli Feeliksin sijaan; ja kun Feeliks tavoitteli juutalaisten suosiota, jätti hän Paavalin kahleisiin. Kun nyt Festus oli astunut maaherranvirkaan, meni hän kolmen päivän kuluttua Kesareasta ylös Jerusalemiin.). Historioitsija Josefus on myös viitannut keisari Claudiukseen sekä molempiin maaherroihin. Lisäksi hän mainitsee Claudiuksen ottopojasta, Nerosta, josta tuli hallitsija Claudiuksen kuoltua.

 

8.247. Tämän jälkeen Claudius lähetti Pallaksen veljen Felixin Juudean, Samarian, Galilean ja Perean prokuraattoriksi… Hallittuaan valtakuntaa kolmetoista vuotta, kahdeksan kuukautta ja kaksikymmentä päivää Claudius kuoli jättäen Neron seuraajakseen. Tämän hän oli adoptoinut vallanperijäkseen vaimonsa Agrippinan juonittelujen seurauksena…

 

1.271. Otettuaan Felixiltä vastaan prokuraattorin viran Festus kävi käsiksi suurimpaan maata vaivaavaan vitsaukseen. Hän otti nimittäin kiinni suuren määrän rosvoja ja tappoi heistä monta. Festuksen jälkeen tullut Albinus hallitsi sen sijaan aivan toisella tavalla. Ei ollut mitään pahuuden muotoa, jota hän ei olisi harjoittanut.

 

Ylipappi Ananias oli Jeesusta kuulustelleen Hannaksen poika. Apostolien teoissa kerrotaan, miten Paavali kohtasi tämän ylipapin (Apt 23:1-5 sekä 24:1 Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia.). Ananias pidätti myös Jaakobin, Jeesuksen veljen ja oli hänen surmansa takana. Tämän johdosta kuningas Agrippa II erotti välittömästi ylipappi Ananiaan.

   Tähän ylipappiin, Ananiakseen, on viitannut myös historioitsija Josefus. Seuraavassa lainauksessa hän mainitsee lisäksi keisari Claudiuksen sekä Raamatusta tuttuja kaupunkeja: Jerusalem, Lydda (Apt 9:32) Antiokia (Apt 11:26), Rooma.

 

6.241. Quadratus rauhoitti molempia osapuolia kertomalla, että kun hän tulee paikan päälle, hän tutkii kaiken tarkasti… Kaksi muuta korkeassa asemassa olevaa juutalaista, nimittäin ylimmäiset papit Jonathanin ja Ananiaan sekä jälkimmäisen pojan Ananuksen ja muutamia muita juutalaisia ylimyksiä ja johtavia samarialaisia hän lähetti keisarin luo. Hän käski myös Cumanuksen ja tribuuni Celerin purjehtia Roomaan tekemään Claudiukselle selkoa tapahtumista. Nämä asiat toimitettuaan Qudratus matkusti Lyddasta Jerusalemiin, ja tavattuaan kansan aivan rauhallisena happamattoman leivän juhlaa viettämässä hän palasi takaisin Antiokiaan.

 

Kuningas Agrippa ja hänen sisarensa Bernike. Apostoli Paavali oli kuulusteltavana muutamaan kertaan. Yhteen hänen oikeudenkäynneistään tuli kuningas Agrippa sisarensa Berniken kanssa. Siitä kerrotaan Apostolien teoissa seuraavasti. Jälkimmäisessä lainauksessa viitataan myös Paavalin keskusteluun kuningas Agrippan kanssa:

 

- (Apt 25:13,14,22) Muutamien päivien kuluttua kuningas Agrippa ja Bernike saapuivat Kesareaan tervehtimään Festusta.

14 Ja kun he viipyivät siellä useampia päiviä, kertoi Festus Paavalin asian kuninkaalle ja sanoi: "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen;

22 Niin Agrippa sanoi Festukselle: "Minäkin tahtoisin kuulla sitä miestä". Tämä sanoi: "Huomenna saat kuulla häntä".

 

- (Apt 26:26-32) Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet.

27 Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot."

28 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi".

29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta".

30 Niin kuningas nousi ja maaherra ja Bernike sekä ne, jotka istuivat heidän kanssansa.

31 Ja mennessään he puhuivat keskenänsä sanoen: "Tämä mies ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet".

32 Ja Agrippa sanoi Festukselle: "Tämän miehen olisi voinut päästää irti, jos hän ei olisi vedonnut keisariin".

 

Myös historioitsija Josefus on viitannut kuningas Agrippaan ja hänen sisareensa Bernikeen, josta tuli myöhemmin keisari Tituksen rakastajatar.

 

1.309. Samaan aikaan kuningas Agrippa oli matkustanut Aleksandriaan toivottaakseen onnea Aleksanderille, jonka Nero oli lähettänyt Egyptiin uskottuaan hänelle siellä maaherran viran hoitamisen. Agrippan sisar Bernike, joka oli silloin Jerusalemissa ja näki sotilaiden harjoittaman laittomuuden, tunsi siitä syvää tuskaa. Monta kertaa hän lähetti ratsuväen päällikkönsä ja henkivartijansa Floruksen puheille pyytämään, että hän lopettaisi tappamisen… Tällaista lupausta Bernike oli täyttämässä silloin, kun hän paljain jaloin seisten anoi armoa Florukselta tuomioistuimen edessä saamatta osakseen mitään kunnioitusta vaan joutuen pikemminkin itse hengenvaaraan.

 

3.342… Agrippasta tuntui toisaalta vastenmieliseltä valita syyttäjiä Floriusta vastaan, mutta toisaalla hän ei myöskään pitänyt itselleen edullisena katsoa sivusta juutalaisten kiihottumista sotimiseen. Hän kutsui nyt kansan koolle Ksystokseen ja asettui sisarensa Berniken kanssa näkyvälle paikalle hasmonilaispalatsissa, joka sijaitsi Ksystoksen yläpuolella yläkaupungin reunassa. Ksystoksen yhdisti temppeliin silta. Sieltä Agrippa piti seuraavaan puheen…

5.402. Lopetettuaan puheensa Agrippa puhkesi kyyneliin, samoin hänen sisarensa Bernike. Kyynelillään hän saikin paljon heidän kiihkostaan lientymään, mutta he huusivat, etteivät ryhdy sotaan roomalaisia vaan Florusta vastaan, joka on tuottanut heille kärsimyksiä.

 

Samarialaiset. Yksi Jeesuksen tunnetuimmista kertomuksista käsittelee laupiasta samarialaista (Luuk 10:25-37). Sama kansa, samarialaiset, mainitaan myös Josefuksen muistiinpanoissa useita kertoja. Seuraavassa on yksi maininta:

 

32.307. Myöskään samarialaiset eivät säästyneet onnettomuuksilta. He kokoontuivat Garizimiksi kutsutulle vuorelle, joka on heille pyhä paikka. He pysyivät siellä aloillaan, mutta itse kokoontuminen sinänsä ja heidän aikeensa sisälsivät sodan uhkaa. He eivät olleet ottaneet opikseen naapureiden onnettomuuksista.

 

Viittaukset Vanhan testamentin henkilöihin. Kuten todettiin, oli Josefus juutalainen historioitsija. Sen tähden hän tunsi hyvin kansansa menneisyyden eli Israelin historian. Hän mainitsi teoksessaan Juutalaissodan historia mm. sellaisia henkilöitä kuin Mooses, Joosua, Elisa, Daavid ja Salomo. Hän piti kaikkia heitä historiallisina henkilöinä.

    Eräs mielenkiintoinen Josefuksen maininta liittyy Aabrahamiin, jota juutalaiset pitävät esi-isänään. Eräässä puheessaan omalle kansalleen Josefus sanoi seuraavasti: ”…Mitä tekikään silloin hänen miehensä meidän esi-isämme Aabraham? Kostiko hän asein tuolle väkivallantekijälle?” (4.375.)

    Edellinen lainaus osoittaa, miten Josefus ja juutalaiset pitivät 2000 vuotta sitten Aabrahamia esi-isänään. Se viittaa vahvasti Aabrahamin historiallisuuteen, koska tällaiset ajatukset eivät varmastikaan synny tyhjästä.

 

Paikkakunnat. Eräs osoitus Raamatun ja Uuden testamentin historiallisuudesta on se, että siinä mainitut paikat esiintyvät muissa lähteissä. Esim. Josefus on maininnut teoksessaan Juutalaissodan historia useita alueita ja paikkakuntia, jotka ovat ennestään tuttuja Uuden testamentin perusteella. Josefus on teoksessaan tuonut esille mm. seuraavia maantieteellisiä alueita. Sulkuihin on laitettu samat paikkakunnat Uuden testamentin sivuilla:

 

Juudea (Matt 3:5), Samaria (Luuk 17:11), Galilea (Luuk 17:11), Jeriko (Matt 20:29), Gennesaretin järvi (Luuk 5:1), entinen Sodoman alue (Matt 10:15), Öljymäki (Matt 24:3), Siiloan lammikko (Joh 9:7), Nain (Luuk 7:11), Tiberias (Joh 6:1), Idumea (Mark 3:8), Emmaus (Luuk 24:13), Dekapolis (Matt 4:25), Pamfylia (Apt 2:10), Lydda (Apt 9:32), Kesarea (Apt 8:40), Laodikea (Ilm 3:14), Antiokia (Apt 11:19), Bitynia (Apt 16:7), Kappadokia (Apt 2:9), Lykia (Apt 27:5) Kilikian Tarsos (Apt 21:39), Joppe (Apt 9:36), Neapolis (Apt 16:11), Rooma (Apt 19:21)…

 

Jerusalemin ja sen temppelin tuho. Kuten todettiin, on Josefuksen teoksen Juutalaissodan historia keskeinen aihe Jerusalemin piiritys ja sen sekä temppelin tuho. Josefus tuo teoksessaan esille kehitysvaiheita, jotka johtivat Jerusalemin piiritykseen ja miten kaupunki ja temppeli lopulta hävitettiin.

    Millainen paikka Jerusalem ja sen temppeli sitten olivat ennen tuhoa? Babylonialaisessa Talmudissa (”Traktaatti tabernaakkelista”) viitataan kaupungin kauneuteen ja temppelin loistokkuuteen: ”Se joka ei ole nähnyt Jerusalemia loistossaan, ei ole nähnyt eläessään toiveet täyttävää kaupunkia. Se joka ei ole nähnyt temppeliä valmiiksi saatettuna, ei ole eläessään nähnyt loistokasta rakennusta.”

   Josefuskin viittasi temppelirakennuksen loistokkuuteen. Hän kirjoitti:

 

1.401. Niinpä Herodes hallituksensa viidentenätoista vuonna pani alulle temppelin rakennustyön ja erotti muurilla sen ympärille alueen, joka oli entiseen verrattuna kaksi kertaa laajempi. Työn vaatimat kustannukset olivat mittaamattomat, ja sen loistokkuus ylittämätön. Osoituksena tästä olivat mahtavat pylväiköt pyhäkön ympärillä sekä sen pohjoispuolella sijaitseva linnoitus.

 

Entä evankeliumit? Me voimme nähdä niistä Jeesuksen ja opetuslasten keskustelut samasta aiheesta. Opetuslapset ja muut hämmästelivät Jerusalemin ja sen temppelialueen kauneutta, mutta Jeesus alkoi puhua temppelin tuhosta ja Jerusalemin piirityksestä. Vaikka temppeli oli kaunis, olisi sen kohtalona tuho.

   Jeesus ei suinkaan ensimmäisenä tuonut tätä asiaa esille, vaan siitä oli ennustettu jo Danielin kautta 600 vuotta aikaisemmin, joten Jeesuksen ennustus oli jatkoa sille, mitä Daniel oli ennustanut. Jeesus kohdisti kuitenkin sanansa juuri sen aikaiselle sukupolvelle (Matt 23:36: Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.).

   Nämä sanat kävivät todella toteen, kun Tiitus, josta tuli myöhemmin Rooman keisari, joukkoineen marssi Jerusalemiin, piiritti kaupunkia ja pakotti sen antautumaan nälkäkuoleman uhalla. Seurauksena kaikesta oli lopulta kaupungin polttaminen, Herodeksen rakennuttaman kauniin temppelin hävittäminen ja että piirityksessä sai surmansa arviolta 1 100 000 henkilöä ja lähes 100 000 joutui vangiksi. Se on edelleen yksi historian suurimmista joukkotuhoista.

   Katsomme Danielin ja Jeesuksen lausumia ennustuksia Jerusalemin ja sen temppelin tuhosta - ennustuksia, jotka kävivät toteen vuoden 70 aikana:

 

- (Dan 9:25,26) Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.

26. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

 

- (Mark 13:1,2) 1 Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: "Opettaja, katso, millaiset kivet ja millaiset rakennukset!"

2 Jeesus vastasi hänelle: "Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta."

 

- (Matt 23:37,38) Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'

 

- (Luuk 19:41-44) Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä

42. ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.

43. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;

44. ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

 

- (Luuk 21:5,6,20) Ja kun muutamat puhuivat pyhäköstä, kuinka se oli kauniilla kivillä ja temppelilahjoilla kaunistettu, sanoi hän:

6. "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

20. Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä.

 

Josefus on siis teoksessaan Juutalaissodan historia kertonut, miten Jerusalem ja sen temppeli tuhottiin. Erikoista on, että vaikka roomalaiset piirittivät kaupunkia, niin oli yksi suurimpia syitä kaupungin tuhoon kilpailevien rosvopäällikköjen toiminta. Heistä tunnetuimmat olivat rosvopäällikkö Johannes sekä Simon bar Giora. Nämä kaksi taistelivat joukkoineen toisiansa vastaan mutta myös ahdistivat tavallista kansaa. He varastivat tavallisilta ihmisiltä ruokaa ja tavaroita, pahoinpitelivät ja surmasivat heitä sekä estivät kansaa pakenemasta piiritetystä kaupungista. He pitivät ihmisiä panttivankeinaan eivätkä päästäneet heitä roomalaisten puolelle. Josefus kuvasi näiden rosvojoukkojen pahuutta ja tyranniaa seuraavasti. Nämä joukot sytyttivät myös temppelin tuleen; sitä eivät tehneet roomalaiset:

 

5.442. On mahdotonta kuvailla tarkasti tyrannien jokaista laittomuutta. Lyhyesti sanoen ei mikään muu kaupunki ole kokenut sellaisia kärsimyksiä, eikä mikään sukupolvi ole ikinä pystynyt moisiin hirmutekoihin. Lopulta he halveksivat myös heprealaista kansaa, jotta eivät näyttäisi niin jumalattomilta tehdessään vääryyttä vain vieraille. He tunnustivat, niin kuin asian laita onkin, olevansa orjia, roskaväkeä, äpäriä ja kansan hylkiöitä. Juuri he saattoivat kaupungin perikatoon.  He pakottivat roomalaiset vastoin näiden omaa tahtoa ottamaan tämän synkän voiton nimiinsä ja viemään vastahakoisesti temppeliin tulen, joka syttyi vain vastahakoisesti. Toden totta! Kun he yläkaupungista katselivat sen palamista, he eivät tunteneet surua eivätkä vuodattaneet kyyneleitä, vaan näitä tunteita nähtiin roomalaisten keskuudessa.

 

Miksi sitten Jerusalemia kohtasi tuho juuri silloin, Josefuksen elinaikana? Hän mainitsi siihen selvän syyn: sen aikaisen sukupolven pahuus. Hän kirjoitti oman sukupolvensa mielettömyydestä:

 

6.562. …Minä en pidättäydy kertomasta sitä, mitä tuntoni kehottaa sanomaan. Olen sitä mieltä, että jos roomalaiset olisivat viivytelleet rankaisemasta näitä roistoja, kaupunki olisi joko joutunut syvyyden kitaan tai tuhotulvan huuhtomaksi tai Sodoman tavoin salaman polttamaksi, sillä tämä kaupunki on tuottanut sukupolven, joka on noita kärsimyksiä kokeneita ihmisiä jumalattomampi. Näiden miesten mielettömyys on saattanut koko kansan turmioon.

 

5.401. …Tuo kaupunki oli kokenut piirityksen aikana niin paljon kärsimyksiä, että jos se olisi saanut kokea yhtä paljon onnea perustamisestaan alkaen, se olisi näyttänyt suorastaan kadehdittavalta. Mutta se ei olisi mitenkään ansainnut niin suuria onnettomuuksia, ellei se olisi kasvattanut sellaista sukupolvea, joka aiheutti sen tuhon.

 

Tähän loppuun on hyvä ottaa Jeesuksen ja Paavalin maininnat samasta asiasta. Jeesus mainitsi omasta sukupolvestaan, miten se oli paha, avionrikkoja ja syntinen sukupolvi. Lisäksi on Paavalin viittaus samaan asiaan. Mielenkiintoiseksi Paavalin lausunnon tekee se, että se on lausuttu vain muutamia vuosia ennen Jerusalemin piiritystä. Viha oli jo saavuttanut Paavalin oman kansan, sen aikaisen sukupolven. Jumala otti pois varjelevan kätensä sukupolvelta, joka oli kääntynyt yhä syvemmälle pahuuteen ja joka vastusti evankeliumia Kristuksesta. Valitettavasti nykypäivänä samanlaista kehitystä on havaittavissa länsimaissa. Yhteiskunnassa otetaan askelia samaan suuntaan, joka aikanaan johti sen aikaisen Jerusalemin tuhoon: 

 

- (Matt 12:38,39) Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin".

39 Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.

 

- (Mark 8:38) Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

 

- (1 Tess 2:15,16) jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,

16 kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.